x
Tammikuun kihlauksesta tupoihin

Työmarkkinajärjestelmän merkkipaaluna pidetään 23.1.1940 tehtyä tammikuun kihlausta, jossa työnantajapuoli tunnusti ay-liikkeen ja osapuolet tunnustivat järjestäytyneen työmarkkinatoiminnan osana demokraattista yhteiskuntaa. Samalla järjestöt totesivat valmiutensa ratkaista ristiriidat ensisijaisesti neuvotellen.

Vuonna 1944 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ja Suomen Työnantajain Keskusliitto STK sopivat osapuolten neuvottelujärjestelmästä. Syksyllä 1944 neuvoteltiin jo työehtosopimuksista ja vähimmäispalkoista. Vuonna 1945 sovittiin ensimmäiset varsinaiset työehtosopimukset. Kirjapainoteollisuudessa oli tosin solmittu työehtosopimus jo vuonna 1900, mutta se olikin sitten ainoa valtakunnallinen työehtosopimus Suomessa toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka.

Työehtosopimuksia seurasivat uusittu työehtosopimuslaki, laki työriitojen sovittelusta, laki työneuvostosta ja työtuomioistuimesta. Järjestäytynyttä työmarkkinatoimintaa ryyditti vuonna 1946 SAK:n ja STK:n tekemä yleissopimus eli neuvottelutoiminnan perusasiakirja.

Tulopolitiikan kauden katsotaan Suomessa alkaneen vuonna 1968. Tuolloin solmittiin Liinamaa I -nimeä kantava tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Silloin sovittiin, että työnantaja perii ay-jäsenmaksun työntekijältä ja tilittää sen liitolle. Samalla maksusta tuli verovähennyskelpoinen. Sopimuksessa oli mukana kymmenen työmarkkinajärjestöä.

Yksityisille palvelualoille yleissopimus tehtiin vasta vuonna 1970. Samana vuonna tulivat voimaan valtion ja kuntien virkaehtosopimuslait sekä laki kunnallisista työehtosopimuksista. Kunta-alalla keskitettiin sopimusvaltuudet kunnalliselle sopimusvaltuuskunnalle. Valtion, kuntien ja kirkon pääsopimuksissa on määritelty sopijaosapuolet sekä neuvottelumenettely. Evankelis-luterilaisen kirkon virka- ja työehtosopimuksia koskeva laki tuli voimaan 1975.