Työmarkkinailmasto/syksy 1998

Suhtautuminen etujärjestöihin
Suomalaisten työmarkkinapolittiset mielipiteet
Arviot eri instituutioiden työllisyyden hoidosta

Suomen Gallup Oy on keväästä 1995 lähtien seurannut suomalaista työmarkkinailmastoa ja sen kehittymistä kahdesti vuodessa. Tutkimuksella on haluttu selvittää suomalaisten suhtautumista työmarkkinoiden keskeisiin etujärjestöihin sekä suomalaisten yleisempiä työmarkkina- ja yhteiskuntapoliittisia näkemyksiä. Tutkimus tehdään Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n toimeksiannosta. Tämä on tiivistelmä syksyn 1998 tutkimuksesta.

Tutkimusaineisto kerättiin Suomen Gallup Oy:n Omnibus -tutkimuksen yhteydessä 19.8.-6.9.1998. Haastatteluja suoritettiin yhteensä 1 021. Vastaajat edustavat koko maan 15 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Haastattelut suoritti 55 Suomen Gallup Oy:n koulutettua haastattelijaa.

Suhtautuminen etujärjestöihin
SAK etujärjestöistä arvostetuin

Yleistä suhtautumista eri etujärjestöihin tarkasteltiin kysymyksenasettelulla, jossa kutakin haastateltavaa pyydettiin arvioimaan kuutta etujärjestöä erikseen sen mukaan, kuinka paljon hän arvostaa niiden työtä.

Eniten arvostetaan edelleen SAK:ta, jota 61 prosenttia sanoi arvostavansa vähintään melko paljon. Kaikkien muiden järjestöjen osakseen saama arvostus vaihteli 39 ja 48 prosentin välillä. ‘Tiukassa kamppailussa hopeasijasta’ oli tällä kertaa menestyksekkäin toimihenkilöjärjestö STTK 48 prosentillaan. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT:n (46 %), Suomen Yrittäjät ry:n (45 %) sekä Akavan (44 %) voi tosin sanoa hävinneen STTK:lle vain ‘rinnanmitalla’.

Tämä keskiryhmä piti takanaan Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n (39 %), joka nyt, kuten myös kaikissa tähänastisissa Työmarkkinailmasto-tutkimuksissa on saanut nauttia jonkin verran vähäisemmästä arvostuksesta kuin muut järjestöt.

SAK:n työtä arvostaa paljon 19 prosenttia, mikä sekin on suurempi luku kuin millään toisella järjestöllä. Sen vankka arvostus jatkuu käytännössä yhtä suurena kuin se on ollut keväästä 1997 lähtien.

Viime keväänä järjestöt saivat kaikkien aikojen parhaimmat arvosanat kansalaisilta. Tuoreimmat tulokset kertovat etujärjestöjen työtä arvostavien osuuden hieman vähentyneen puolen vuoden takaisesta. Tämä ei kuitenkaan koske samassa määrin SAK:ta. Itse asiassa niiden osuus, jotka arvostavat SAK:n työtä paljon, on kasvanut hieman keväästä 1998.

SAK:n työn arvostamiselle on luonteenomaista, että se on varsin yleistä myös järjestön ‘luonnollisten vastustajien’ joukossa, määriteltiinpä nämä sitten ideologisten tai edunvalvonnallisten vastakkainasettelujen perusteella. Moni järjestön omista jäsenistä arvostaa sitä. Sillä on enemmän ystäviä erityisesti keski-ikäisten ja vanhempien ikäryhmien kuin nuorten joukoissa. Myös varsin moni STTK:n jäsen pitää SAK:n tekemää työtä arvossaan Akavankin jäsenistä enemmistö (55 %) sanoo arvostavansa SAK:n työtä ainakin jonkin verran. Eri puolueiden kannattajiksi ilmoittautuvista vasemmistoliittolaiset ja SDP:läiset arvioivat SAK:ta selvästi myönteisempään sävyyn kuin muut.

Yrittäjät, maatalousyrittäjät sekä nuorista ikäryhmistä pääosin koostuvat opiskelijat ovat ne ryhmät, jotka arvostavat vähemmän SAK:ta. Johtajille ja ylemmille toimihenkilöille luonteenomainen tapa on myöntää arvostus, mutta välttää voimakkaita ilmaisuja; heistä suurin osa tyypillisesti valitsee vaihtoehdon arvostaa järjestöä ‘melko paljon’.

STTK:n parhaat ystävät löytyvät useimmin joukosta, jossa on monia opistotasoisen tutkinnon suorittaneita sekä toimihenkilönä työskenteleviä. Huomattava on kuitenkin, että myös moni työntekijä ja johtavassa asemassa oleva pitää STTK:n työtä arvossa.

STTK:n omat jäsenet arvioivat järjestöään myönteisemmin kuin muut vastaajat. Suurempaa arvostusta jakavat enemmänkin työhistoriansa puolivälissä ja loppupuolella olevat kuin äskettäin työelämään siirtyneet.

Suomen Yrittäjät ry:n arvostaminen on tyypillisintä yrittäjätaustan omaaville sekä tulosvastuuta kantaville. Porvarillinen ideologinen näkemys sekä keski- ja hyvätuloisuus kuuluvat SY:lle arvostusta antavien kansalaisten tunnusmerkkeihin. Suurin arvostus SY:lle kuitenkin tulee omien jäsenten joukosta. Keskimääräistä vähemmän järjestöä arvostavista ryhmistä voi mainita vasemmistoliittolaiset. Tässäkin ryhmässä on silti useita järjestön toimintaa arvostavia.

Akavan näkevät kaikkein myönteisimmässä valossa eniten koulutusta saaneet: ylioppilaat sekä yliopistotutkinnon suorittaneet. Koska tämä joukko täyttää työelämässä johtavat ja ylemmät toimihenkilöasemat, tutkimuksessa havaittava parhaiten toimeentulevien Akava-myönteisyys ei ole yllättävää. Koska tämän joukon edustus on voimakas pääkaupunkiseudulla, tällä alueella vallitseva keskimääräistä laajamittaisempi Akavan arvostaminen tulee ymmärrettäväksi.

Aiemmissa tutkimuksissa TT on saanut arvostusta varsin tasaisesti väestön eri osaryhmistä. Tilanne ei ole muuttunut. Silti voi mainita, että mm. kokoomuslaiset näkevät sen keskimääräistä hieman myönteisemmässä valossa. Tilanne heijastuu tuloluokkien perusteella tapahtuvaan tarkasteluun: pienituloisista pienempi osa arvostaa TT:tä kuin suurempituloisista.

Maatalousyrittäjät, maaseudun asukkaat, Suomen Keskustan kannattajat ja MTK:n jäsenet arvostavat MTK:ta. Kaupunkilaisuus, nuoruus, kuuluminen ‘kaupunkiporvaristoon’ tai taajamien palkansaajaryhmiin johtavat helpoiten niiden ryhmien luo, jotka sisältävät MTK:ta keskimääräistä vähemmän arvostavia kansalaisia. Kuitenkin MTK kerää arvostusta yllättävänkin tasaisesti kaikissa ryhmissä. Luonteva johtopäätös tälle on, että MTK:n työn laadukkuus tunnustetaan kaupungeissakin. Sen sisällöllisistä pyrkimyksistä vain ollaan erimielisiä.

 Työmarkkinapoliittiset mielipiteet

Suomalaisten työmarkkinapoliittiset mielipiteet ‘läpivalaistiin’ kysymyksillä, joiden aihepiirejä olivat mm. julkisten palvelujen kilpailuttaminen, työelämän nykyinen työtahti ja johtajien optiojärjestelyt.

Työssä jaksaminen ja työntekijöiden loppuun palaminen suuri epäkohta

1990-luvun työelämäkeskustelua on valtaosin hallinnut keskustelu joustoista. Lähtökohtana on ollut "työelämän jäykkyyksien" purkaminen ja tarve työntekijöiden suurempaan joustamiseen yrityksen menestymisen hyväksi.

Laman aikana yrityksien ja työpaikkojen rakenteet on myllerretty perinpohjin. Rationalisoinnit ja irtisanomiset niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla eivät ole johtaneet vastaavan työmäärän vähentymiseen, vaan aikaisemmat työt on tehty pienemmällä väkimäärällä. Useissa viime aikojen selvityksissä onkin yhä suuremmaksi ongelmaksi noussut kiivas työtahti, työssä jaksaminen ja työuupumus.

Kyseessä on aito ongelma. 87 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ‘tämän päivän työelämässä on suuri epäkohta työntekijöiden loppuun palaminen ja työssä jaksaminen’. Yli puolet koko joukosta (55 %) on erityisen voimakkaasti ajatuksen takana. Selvä enemmistö myös kieltää sen, että ‘työntekijöillä on vielä varaa työtahdin lisäämiseen ja joustamiseen, jotta pärjäisimme kansainvälisessä kilpailussa’. Kaksi kolmasosaa vastaajista (68 %) oli väittämän kanssa eri mieltä.

Erityisen suuri työssä jaksamisen ongelma on SAK:n jäsenten (91%) ja STTK:n (96%) jäsenten keskuudessa. Akavalaisista liikaa kiirettä työelämässä valittaa 84%. Naisia loppuun palamisen ja työssä jaksamisen ongelmat askarruttavat enemmän kuin miehiä. 92 % naisista kokee asian ongelmaksi. Miehistä väitteeseen yhtyy 81%. Tulokset viittaavat siihen, että kiire on erityisen polttava monilla naisvaltaisilla palvelualoilla. Mielenkiintoista on myös, että yrittäjien enemmistö (69%) määrittelee jaksamisen tämän päivän työelämän suureksi epäkohdaksi.

Työehtosopimuksiin luottaa 84 prosenttia suomalaisista

Työehtosopimukset ja paikallinen sopiminen ovat olleet voimakkaan julkisen keskustelun kohteena. Suurin oppositiopuolue Keskusta vaati kesällä työehtojen sopimista työpaikoilla ja yrityksissä ilman työehtosopimusten antamaa vähimmäissuojaa. Ajankohtaista keskustelua on ryydittänyt työsopimuslakia pohtivan komitean työ.

Työmarkkinailmastotutkimuksessa on jatkettu sopimustoimintaan liittyvää kansalaismielipiteen seurantaa. Suomalaiset asettuvat voimakkaasti työntekijän puolelle. Kaikkein yksimielisimpiä (84 %) ollaan siitä, että ‘työsuhteen vähimmäisehdoista sovitaan työehtosopimuksilla, sillä yksittäinen työntekijä ei pysty tasavertaisesti sopimaan palkastaan työnantajan kanssa.’

Väittämän jälkiosa kuvaa todellisuutta erityisen hyvin. Työmarkkinoille lähes toistuvasti vaadituissa ehdotuksissa lisäjoustoista on aina sisäänrakennettuna ainakin pelko työntekijän ja -antajan välisen suhteen muuttumisesta. Harva on sanonut muutoksen konkretisoituvan työntekijän aseman kohentumisena.

Pelko aseman heikkenemisestä on ollut lähes kaikille väitteen kanssa erimielisille keskeinen mielipiteen peruste. Ajatusta tukee se, että kaksi kolmasosaa (67 %) piti todennäköisenä, että ‘työntekijät ovat heikoilla, jos palkoista ja muista työsuhteen ehdoista sovitaan kokonaisuudessaan työpaikoilla’. Erityisesti tätä mieltä ovat yli 25-vuotiaat, naiset ja SDP:n kannattajat. Kokoomuksen ja nuorsuomalaisten kannattajista noin puolet oli samaa mieltä. Voidaankin sanoa, että pitkälle vietyyn paikalliseen sopimiseen suomalaiset suhtautuvat suurella varauksella.

Asian vakavuutta kuvaa, että selvä vähemmistö (39 %) olisi valmis antamaan työnantajille oikeuden ‘palkata työntekijöitä työsuhteeseen niillä ehdoilla, joilla työntekijät henkilökohtaisesti suostuvat töitä tekemään ilman mitään työehtosopimuksia’. Vaikka enemmistö (58 %) olikin asiaa vastaan, vastakkaisen mielipiteen (joka kolmas hyväksyisi asian) vahvuus viittaa kyseessä olevan mahdollisen kiistan aiheen.

Hyvinvointivaltiota arvostetaan
– verotusta suunnattava kiinteistö- pääoma- ja ympäristöverojen suuntaan

Suomalaiset suhtautuvat edelleen myönteisesti hyvinvointivaltioon. Jopa 80 prosenttia nimittäin on sitä mieltä, että ‘verotusta ei ole järkevää alentaa, jos se merkitsee sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen heikkenemistä’. Suomalaisten selvä enemmistö (70 %) kannattaa ajatusta, jonka mukaan ‘palkkatulojen verotusta on kevennettävä ja verotuksen painopistettä siirrettävä kiinteistö-, pääoma- ja ympäristöverojen suuntaan’. Mielipiteet eivät ole muuttuneet lainkaan keväästä 1998. Muutokset ylipäänsä ovat olleet koko tutkimusjakson ajan erittäin vähäiset.

Eri väestöryhmien käsityksiä tutkittiin tarkemmin kahdesta aiheesta: vaatimuksista antaa työnantajien palkata väkeä ohi työehtosopimusten sekä verotuksen suuntaamisesta palkkatuloista muihin kohteisiin.

Jälkimmäisestä voidaan todeta mm., että muista poiketen maatalousyrittäjät ja MTK:n jäsenet vastustivat verotuksen painopisteen muuttamista siten, että ‘palkkatulojen verotusta’ kevennettäisiin ‘ja verotuksen painopistettä’ siirrettäisiin ‘kiinteistö-, pääoma- ja ympäristöverojen suuntaan’.

Kummankin ryhmän selvä enemmistö vastusti verotuksen painopisteen muuttamista ainakaan esitetyllä tavalla. Kaikkien muiden tarkastelun kohteena olleiden väestöryhmien paitsi yrittäjien enemmistö on vakuuttunut, että verotusta pitää uudistaa juuri kyseisellä tavalla. Yrittäjien mielipiteet jakaantuivat asiassa kahtia.

Koska molemmat toimihenkilöryhmät ja työntekijät sekä kokoomuslaiset ja molemmat perinteiset vasemmistoryhmät löysivät tässä yhteydessä toisensa maatalousväestölle vastaisessa kannassa, on syytä olettaa väittämän osuvan kaupunkien ja maaseudun väliseen jakolinjaan.

Kaksi väittämää käsitteli julkisten palvelujen kilpailuttamista. Toisessa piirrettiin rajaviivaa; milloin kilpailuttaminen menee liiallisuuksiin. Väitettiin, että ‘julkisten palvelujen kilpailuttamisessa on menty liian pitkälle, mikäli työntekijöiden palkkataso tai työsuhdeturva heikkenee kilpailuttamisen seurauksena’.

Ilmeisesti hyväksyttävyyden raja tulee palvelujen kilpailuttamisessa vastaan jo hieman aiemmin, koska peräti kolme neljästä (76 %) oli kyseisen väittämän kanssa täysin (36 %) tai jokseenkin (40 %) samaa mieltä. Täysin kielteisesti suhtautuvan joukon suuruus (yli kolmasosa koko joukosta) viittaa samaan ajatukseen.

Enemmistö ei halua antautua ajatukselle kilpailuttamisen taloudellisesta välttämättömyydestä. Niukka enemmistö, 53 prosenttia, nimittäin ei hyväksy ajatusta, että ‘julkisten palvelujen kilpailuttaminen on nykyaikana taloudellisesti välttämätöntä, vaikka se johtaisi työntekijöiden irtisanomisiin tai heikompiin työehtoihin’. Kuitenkin 40 prosenttia voisi hyväksyä ajatuksen.

Myös julkisten palvelujen kilpailuttamista koskevat väittämät osoittavat, että perinteinen vasemmisto - oikeisto -ajattelu nousee ainakin hieman jakamaan mielipiteitä. Kokoomuslaiset ja nuorsuomalaiset eivät ole aivan samassa määrin vakuuttuneita kilpailuttamisen kielteisyydestä kuin vasemmistoon lukeutuvat ja Vihreän liiton kannattajat. Tämä ideologinen ero käy ilmi kumpaankin väittämään annettujen vastausten yhteydessä.

Ideologiset tekijät lienevät osittain vaikuttamassa myös eri etujärjestöjen jäsenten vastauksiin. SAK:laisten ja STTK:laisten kilpailuttamiskriittisyys ja Suomen Yrittäjät ry:n jäsenten kilpailuttamismyönteisyys juontanevat juurensa tästä. Akavalaiset sijoittuvat näkemyksineen näiden väliin, kuitenkin lähemmäksi palkansaajajärjestöjen jäseniä.

Ammattiryhmittäin tarkasteltuna varauksellisimpia näkemyksiä löytyy työntekijöiden ja eläkeläisten joukosta. Yrittäjät ja ylemmät toimihenkilöt ovat ne ryhmät, joihin kuuluu eniten sellaista kilpailuttamisen hyväksyvää tai sitä vähäisemmällä kriittisyydellä ajattelevia.

Optiot koetaan epäoikeudenmukaisina
- työn tuloksia jaettava myös palkansaajille

Kysymys yritysjohtajien optiojärjestelyistä on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua. Tässä tutkimuksessa aihetta luodattiin kahden väitelauseen antamasta näkökulmasta. Ensin haastateltaville sanottiin, että ‘yritysten johdon kannustamiseksi on oikeutettua, että yritysjohtajat saavat optiojärjestelyjen kautta yrityksen tuloksesta selvästi suuremman tulonlisän kuin työntekijät’.

Enemmistö eli 67 prosenttia oli ehdotusta vastaan. Kaksi kolmesta oli väittämän kanssa joko täysin (33 %) tai jokseenkin (34 %) eri mieltä. Runsas neljännes, 27 prosenttia, puolusti johtajien oikeutta optioihinsa. Tosin väittämän kanssa täysin samaa mieltä oli vain 5 prosenttia, kun 22 prosenttia tyytyi olemaan ‘jokseenkin samaa mieltä’.

Vastaukset jakautuivat päinvastaisesti, kun väitettiin, että ‘palkansaajat ovat oikeutettuja samaan tulonlisään kuin mitä yritysjohtajat nyt toteutettavissa optiojärjestelyissä saavat’. Kolme neljästä, 76 prosenttia, yhtyi väittämään (38 % täysin, 38 % jokseenkin samaa mieltä). Viidennes (19 %) ilmaisi olevansa asiasta eri mieltä.

Puoluekanta jakaa näkemyksiä intuitiivisesti arvattavalla tavalla. Jos kyse on oikeistolaisittain ajattelevasta henkilöstä, optiojärjestelmän nykymuodon hyväksyminen on suurempaa, vaikka enemmistö sen torjuukin. Vasemmistolainen, erityisesti vasemmistoliittolainen vakaumus puolestaan on paras tae optiokriittisyydelle.

Arvattavaa on, että hyvätuloisuus ja korkea ammatillinen koulutus vihjaavat kyseessä olevan tämän hetkiset optiojärjestelyt hyväksyvän kansalaisen ja vähäisen muodollisen koulutuksen ja pienten tulojen viittaavan vastakkaiseen ajattelutapaan. Voimakkain kritiikki nykyjärjestelmää kohtaan tulee kuitenkin SAK:n jäsenten joukosta.

Vaikuttaa siltä, että mitä epätodennäköisempänä pidetään omia mahdollisuuksia päästä hyötymään optioista, sitä hanakammin ollaan vastustamassa niistä koituvan hyödyn rajaamista pelkästään johtajille.

Neljän ammattijärjestöjen jäsenistä SAK:laiset ovat kaikkein useimmin nykyjärjestelmää kritisoivia. Myös STTK:n jäsenistön selvä enemmistö sijoittuu tähän joukkoon. Akavalaisissa ja MTK:laisissa on jonkin verran enemmän nykyjärjestelmää puoltavia optiomyönteisiä, vaikkakin useimmat sijoittuvat edellä mainittuun ryhmään.

Käsitykset yhteiskunnan johtavien instituuttien halusta toimia työttömyyden vähentämiseksi

Työttömyyttä käsiteltiin kysymyksenasettelussa, jossa vastaajat kertoivat, kuinka vakavissaan eräät yhteiskunnalliset toimijat heidän mielestään ovat olleet pyrkiessään vähentämään työttömyyttä.

Arviot pyydettiin seitsemän tahon - työnantajien, ammattiyhdistysliikkeen, tasavallan presidentin, edellisen (Esko Ahon) ja nykyisen (Paavo Lipposen) hallituksen, nykyisten oppositiopuolueiden sekä Suomen Pankin - toiminnasta.

Haastateltavien piti kertoa, ovatko kyseiset toimijat heidän mielestään olleet todella, jokseenkin, ei kovinkaan tai ei lainkaan vakavissaan pyrkiessään omalta osaltaan työllisyystilanteen parantamiseen.

Ay-liike ja Lipposen hallitus toimineet tehokkaimmin
työttömyyden vähentämiseksi

Suomalaisten mielestä edelleen kaikkein vakavimmin työttömyyttä vastaan taistelee ammattiyhdistysliike. 13 prosenttia uskoo täysin ay-liikkeen vilpittömyyteen ja 46 prosenttia arvelee sen olevan asialla ainakin jokseenkin vakavissaan. Kun osuudet laskee yhteen, havaitsee, että useampi kuin joka toinen (59 %) uskoo enemmän tai vähemmän ammattiyhdistysliikkeen vilpittömyyteen asiassa. Tulos on paras tähänastisista tutkimuksista (1995-1998).

Toiseksi ‘totisimpana’ työttömyyden kukistajana pidetään tällä hetkellä Paavo Lipposen hallitusta, jonka arvostus työttömyyden torjumisessa on voimakkaasti noussut. Hallitus saa 50 prosentin kannatuksen taakseen, kun se viime keväänä oli 41 prosenttia. Arvosana on tähänastisista tutkimuksista paras. Työnantajat ovat myös parantaneet selvästi arvostustaan ja nousevat listan kolmanneksi 43 prosentilla. Martti Ahtisaaren toiminnan vilpittömyyteen uskoo 38 prosenttia kansalaisista.

Samaan nelikkoon uskottiin eniten edellisessäkin tutkimuksessa. Arviot ovat kokonaisuudessaan jonkin verran edellisessä tutkimuksessa annettuja myönteisempiä. Työnantajien asema on kohentunut eniten, ja tämä ryhmä on jopa kohonnut tasavallan presidentin ohitse.

Edellinen Esko Ahon johtama hallitus, nykyiset oppositiopuolueet sekä Suomen Pankki muodostavat ryhmän, jonka työllisyysponnisteluja pienin joukko pitää uskottavina. Kahden ensiksi mainitun vilpittömyyteen uskoo vajaa kolmannes, Suomen Pankin joka neljäs. Oppositiopuolueet on ainoa ryhmä, jonka toimintaan uskoo pienempi osa kuin teki edellisessä tutkimuksessa.

Vaikka tilanne verrattuna puolen vuoden takaiseen on varsin tasaista, myönteisintä kehitys on ollut työnantajien lisäksi ammattiyhdistysliikkeellä ja Paavo Lipposen hallituksella.

Paavo Lipposen hallituksen saamien myönteisten ja kielteisten arvioiden erotuksesta voidaan todeta kehityksen myönteisyys. Taulukon lukema on nyt sama kuin ensimmäisessä, 1995 eduskuntavaalien jälkeen suoritetussa mittauksessa, eli se on korkeinta luokkaa hallituksen koko toimikauden aikana. Saman voi todeta ammattiyhdistysliikkeestä. Myönteisten ja kielteisten arvosanojen erotus ei ole kertaakaan työmarkkinabarometri -tutkimuksen historian aikana ollut niin hyvä kuin nyt.

Arvioita Esko Ahon hallituksen toiminnasta voi pitää jonkinlaisena vertailukohtana. Sen tekemät toimenpiteet ovat tietyssä mielessä vakio, koska ovat historiaa, eikä niihin voi enää vaikuttaa. Siksi vanhan hallituksen arvosanan pitäisi olla jokaisessa mittauksessa sama. Tällainen vaatimus on epärealistinen, sillä - kuten sanotaan - aika kultaa muistoja. Voidaan silti ajatella, että poikkeamat Ahon hallitusta koskevista arvioista kertovat erityisen selvästi käsitysten muuttumisesta eli tämän saamat arvosanat muodostavat kullakin mittauskerralla eräänlaisen todellisen muutoksen ‘mittakepin’.

Koska Aho saa nyt kolme prosenttiyksikköä paremman arvion kuin syksyllä 1997, osa mainittujen toimijoiden aseman kohenemisesta ‘hukkuu’ tähän muutokseen. Tästä huolimatta tapahtunutta ei voida kieltää; tietty parannus on tosiasia. Toisaalta oppositiopuolueisiin syksyllä 1998 kohdistetun luottamuksen vähäinen heikkeneminen kaksinkertaistuu vakioinnin seurauksena.

Lähemmin tarkasteltiin, kuinka mielipiteet jakautuvat kahdesta myönteisimpiä arvioita saaneesta toimijasta: ammattiyhdistysliikkeestä sekä Paavo Lipposen hallituksesta

Arviot ammattiyhdistysliikkeestä

Nuorista (alle 35 -vuotiaat) useampi kuin keski-ikäisistä ja vanhoista uskoo ay-liikkeen toiminnan vakavamielisyyteen, samoin uskovat keskimääräistä laajamittaisemmin opiskelijat sekä alempiin toimihenkilöihin kuuluvat. Maatalousyrittäjät eivät ole aivan yhtä vakuuttuneita. Eri tuloluokkiin kuuluvista pienituloisimmat (alle 60 000 mk/vuosi ansaitsevat taloudet) ovat epätietoisimpia siitä, kuinka vakavissaan ay-liike todella toimii työttömyyttä vastaan.

Eri puolueiden kannattajista asiassa vahvimmin ay-liikkeen takana ovat sosialidemokraatit. Epäilyksen siemen löytää parhaan maaperänsä keskustalaisten joukosta. Silti heistäkin melkoinen joukko, 45 prosenttia, ajattelee ammattiyhdistysliikkeen olevan vakavissaan toiminnassa työllisyyden puolesta.

Ammattijärjestöjen jäsenistä SAK:laiset ja STTK:laiset uskovat hieman vahvemmin ammattiyhdistysliikkeeseen kuin muiden järjestöjen jäsenet. MTK:n ja Suomen Yrittäjät ry:n jäsenet erottuvat päinvastaisten painotusten johdosta. Akavalaiset sijoittuvat suhtautumisensa perusteella lähelle koko joukon keskiarvoa.

Arviot Paavo Lipposen hallituksesta

Ammattiryhmistä Lipposen hallitukseen uskovat eniten niin ylemmät kuin alemmatkin toimihenkilöt sekä opiskelijat. Työntekijät ja maatalousyrittäjät osoittavat sille suurinta kritiikkiä. Muuten luottamusta löytyy enemmän kaupungeista, eritoten pääkaupunkiseudulta kuin maaseudulta. Myös erityisesti alle 25-vuotiaat uskovat Lipposen hallituksen toimivan vakavissaan työttömyyden vähentämiseksi.

Eri puolueiden kannattajista päähallituspuolueiden, SDP:n ja Kokoomuksen sekä Vihreiden leireihin kuuluvat antavat eniten tukea. Vasemmistoliittolaisten usko on hieman keskitason ylittävää. Kun kotitalouden tulot kasvavat, lisääntyy myös alttius arvioida myötäsukaisesti Lipposen hallituksen työllisyyspyrkimyksiä.

Suomen Keskustan kannattajien keskimääräistä skeptisempi suhtautuminen on oppositioaseman takia ymmärrettävää.

Työttömien näkemykset

Erikseen tarkasteltiin työttömyyden henkilökohtaisesti kokevien arvioita. Heidän joukossaan asetetaan vahvin usko ay-liikkeeseen. Työttömistä yhteensä 60 prosenttia uskoo ammattijärjestöjen pyrkivän vakavissaan vähentämään työttömyyttä. Seuraavaksi eniten he uskovat Paavo Lipposen hallitukseen (43 %), työnantajiin (41 %) ja presidentti Martti Ahtisaaren (40 %).

Esko Ahon hallitus (31 %), oppositiopuolueet (29 %) ja Suomen Pankki (25 %) jäävät kolmesta työttömien luottamusta eniten nauttivasta tahosta.

Työttömien näkemysten ‘kirkastuminen’ on jatkunut kuluneen puolen vuoden aikana. Nyt peräti 24 prosenttiyksikköä useampi kuin syksyllä 1997 tuntee tämän hetkisen hallituksen toimivan vakavissaan työllisyyden lisäämiseksi. Myös käsitykset ammattiyhdistysliikkeen toimista ovat edelleen muuttuneet hieman myönteisemmiksi.

Viime aikojen myönteinen työllisyyskehitys heijastuu vastauksiin siten, että nykyistä oppositiota lukuun ottamatta kaikkia toimijoita arvioidaan positiivisemmin kuin edellisessä tutkimuksessa.

Kun työttömienkin käsitykset hieman epätavanomaisesti ‘vakioidaan’ Ahon hallituksen toimintaa koskevien arvioiden muutoksella, nykyisen opposition arvostuksen väheneminen muuttuu hieman merkittävämmäksi. Vastaavasti muiden arvostuksen nousu häviää osittain tähän ‘tilastoharhaan’. Kun mielipiteiden muutosta tarkastellaan suhteessa tähän työttömien käsityksissä olevan todellisen muutoksen ‘mittakeppiin’, työnantajiin, Martti Ahtisaareen ja Suomen Pankkiin kohdistettu luottamus näyttää lisääntyneen.