YHTEISTYÖTÄ TYÖN PUOLESTA

HUOMIO OSAAMISEEN JA JAKSAMISEEN
– suomalaiset ovat ansainneet paremman työelämän

HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN TOIMIVUUDESTA ON HUOLEHDITTAVA

ELINKEINOJEN KEHITTYMISELLE ON LUOTAVA EDELLYTYKSIÄ

VEROTUKSEN PAINOPISTETTÄ ON MUUTETTAVA

KANSAINVÄLISTÄ YHTEISTYÖTÄ ON TIIVISTETTÄVÄ

YHTEISTYÖTÄ TYÖN PUOLESTA

• Työllisten osuus on nostettava 70 prosenttiin työikäisestä väestöstä.

• SAK esittää, että vaalien jälkeen muodostettava hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopivat pidempiaikaisesta yhteistyöstä, jonka tavoitteena on täystyöllisyys ja sopimusyhteiskunnan vahvistaminen.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan on jatkossakin perustuttava työn tekemiseen. Palkkatyö mahdollistaa toimeentulon hankkimisen ja antaa osaltaan elämään mielekkyyttä. Työhön perustuvassa yhteiskunnassa säilyy myös hyvinvointimallimme hyväksyttävyys.

Työttömyys on yhä yhteiskuntamme keskeinen ongelma. Työsuhteiden epävakaistuminen on tuonut yhteiskuntaan myös työntekijöiden vajaatyöllistymisen ongelman. Työttömyyden ratkaiseminen on koko yhteiskuntapolitiikan tärkein tehtävä. Päämääränä on oltava täystyöllisyyden saavuttaminen.

Täystyöllisyyden saavuttaminen vaatii kasvun edellytysten turvaamista ja työelämän kehittämistä. Kasvun edellytyksiin kuuluvat: vakaa taloudellinen ja poliittinen ympäristö, terve budjettipolitiikka, vakaa ostovoiman ja kustannusten kehitystä tukeva sopimuspolitiikka, aktiivinen työvoimapolitiikka ja kestävä energiaratkaisu. Työelämää on kehitettävä niin, että lähtökohtana ovat osaaminen, turvallisuus muutoksissa, työssä jaksaminen, työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa työhönsä ja yhteistyö, työaikojen kehittäminen myös työntekijöiden tarpeiden mukaan sekä tasa-arvo työssä.

Talouspolitiikassa on tähdättävä kestävän talouskasvun jatkumiseen. Suomen talouden perustekijät mahdollistavat 4 - 5 prosentin vuosittaisen talouskasvun. Kansallisen poliittisen ja taloudellisen vakauden merkitys korostuu tulevalla vaalikaudella.

Suotuisan talouskasvun aikaan on pyrittävä ylijäämäiseen valtiontalouteen ja kerättävä suhdannepuskuria työeläke- ja työttömyysvakuutusrahastoihin.

Suomen taloudellinen suorituskyky on vahva: kustannustaso on kilpailukykyinen ja viennin rakenne on olennaisesti monipuolistunut. Edellytykset kotimaisen kysynnän voimistumiselle ovat olemassa. Yksityisen kulutuksen kasvupaineet ovat huomattavat lamavuosien jälkeen. Myös yritysten rahoitusrakenne on hyvä. Tulosopimusten ja EMU:n myötä korkotaso on vakiintunut aikaisempaa huomattavasti alemmalle tasolle. Alijäämäinen vaihtotase on myös poistunut kasvua uhkaavien tekijöiden joukosta.

On varauduttava siihenkin vaihtoehtoon, että Aasiasta alkanut talouskriisi aiheuttaa maailmantalouteen odotettua syvempiä vaurioita. Jos uhkat toteutuvat, Suomen vientiteollisuuden kasvu kärsii. Vaikka Suomen tuotantomahdollisuuksien perustekijät ovat kunnossa ja kotimarkkinasektorin vahva kasvu voisi jatkua, yleinen odotusten heikkeneminen ja riskinoton karttaminen saattavat levittää vaikeudet myös kotimarkkinoille. Jos huono vaihtoehto toteutuu, luottamusta ja vakautta lisäävän kotimaisen talouspolitiikan merkitys korostuu entisestään. Siksi talouspolitiikassa ei tällöinkään pidä tehdä mitään äkkinäisiä, kysyntää supistavia korjausliikkeitä.

Hyvällä talouskehityksellä on myös kaksi kotimaista uhkaa. Varakkaiden ja suurituloisten ahneus - esimerkkinä optiojärjestelyt - voi viedä maltillisen palkkapolitiikan uskottavuuden. Hallitsemattomasta tulonjakotaistelusta voi seurata kustannuskriisi, mikä vaarantaisi myönteisen työllisyyskehityksen. Toisaalta vakaan kehityksen voi tehdä tyhjäksi ajautuminen ristiriitoja lietsovaan yhteiskuntapolitiikkaan.

Suotuisan talous- ja yhteiskuntakehityksen varmistamiseksi SAK esittää, että työmarkkinajärjestöt ja tuleva hallitus sopivat laaja-alaisesta yhteistyöstä, jonka pidemmän ajan tavoitteena on täystyöllisyys. Yhteistyön tavoitteena on oltava työllisten osuuden nostaminen 70 prosenttiin työikäisestä väestöstä. Tämä tarkoittaa 2,4 miljoonaa työllistä eli noin 200 000 lisätyöpaikkaa. Yhteistyön tavoitteena tulee olla myös sopimisen ja osaamisen yhteiskunnan sekä työelämän tasa-arvon vahvistaminen.

SAK:n tavoitteiden kivijalan muodostavat Suomen mallin, sopimiseen perustuvan yhteiskunnan kehittämisen jatkaminen sekä hyvinvointiyhteiskunnan toimivuuden turvaaminen palvelujen ja sosiaalisen turvallisuuden avulla. Valtakunnallisiin työehtosopimuksiin perustuvat vähimmäisehdot ja työehtosopimuksien yleissitovuus ovat tuottaneet hyviä tuloksia, eikä niistä ole syytä luopua. Sopimusyhteiskunta luo sisäistä eheyttä ja tasa-arvoa. Työtaisteluoikeus kuuluu ay-liikkeen toiminnan peruspilareihin.

Kansainvälisten epävakauden aaltoliikkeiden aikana kansallisen poliittisen ja taloudellisen vakauden merkitys korostuu. Sopimusyhteiskunnan toimivuus ja kolmikantayhteistyön merkitys selviytymisstrategiana kasvaa entisestään.

Yritysten sijaintipaikkojen valinnassa painavat muiden tekijöiden ohella kehityksen ennustettavuus, yhteiskuntaolojen vakaus, tietotekninen ja muu infrastruktuuri, laaja osaaminen ja ympäristön hyvä laatu. Toimintakykyiset instituutiot ja yhteisöt, sopimusyhteiskunnan tapa toimia, neuvottelut ja luottamus sopimusten pitävyyteen ovat vahvan kansalaisyhteiskunnan ja suorituskykyisen talouden tunnusmerkkejä. Näissä tekijöissä Suomella on edut puolellaan eikä linjanmuuttamiseen ole aihetta.

Työpaikkojen lisääntyminen ja työllisyyden paraneminen vaativat pitkään jatkuvaa vahvaa taloudellista kasvua. Pitkäjänteinen ja uskottava, yhteistyöhön perustuva talouspolitiikka on vakaan talouskasvun tärkein edellytys. Julkisessa taloudessa tulojen ja menojen perusteita koskevat päätökset on tehtävä usean vuoden aikajänteellä. Lyhyemmällä aikavälillä julkisen talouden tulot ja menot voivat vaihdella suhdanteita tasoittaen ja toimia näin osaltaan myös EMU:ssa mahdollisina suhdanteita tasoittavina puskureina. Finanssipolitiikan liikkumavara talous- ja rahaliitossa on turvattava.

Pysyvä sopeutuminen matalaan inflaatioon on välttämättömyys, joka koskee kaikkia osapuolia: työmarkkinoita, yrityksiä ja julkista hallintoa. Suomalainen työmarkkinamalli, jossa molemmat osapuolet ovat kattavasti järjestäytyneitä, ja jossa työehtoja säädellään sopimuksin, soveltuu matalan inflaation olosuhteisiin hyvin.

HUOMIO OSAAMISEEN JA JAKSAMISEEN – suomalaiset ovat ansainneet paremman työelämän

• Elinikäinen oppiminen edellyttää työn ja koulutuksen vuorottelua.

• Samapalkkaisuutta on edistettävä työn vaativuuden arvioinnilla.

Tulevan vaalikauden aikana on keskityttävä suomalaisen yhteiskunnan suurimman kilpailukykyä lisäävän tekijän, osaamisen vahvistamiseen ja työntekijöiden jaksamiseen. Yhteiskunnalla ei ole varaa heittää hukkaan inhimillisiä voimavarojaan, vaan kaikki työikäiset on saatava mukaan yhteiskunnan rakentamiseen.

Lähitulevaisuudessa Suomessa voi syntyä tilanne, jossa on yhtä aikaa suhteellisen korkea työttömyys ja syrjäytyminen sekä puutetta osaavasta työvoimasta. Työvoiman kysynnän varmistamisen rinnalla on huolehdittava osaavan ja työkykyisen työvoiman tarjonnasta.

Aikuiskoulutusta on lisättävä riittävän uuden osaamisen ja ammatillisen liikkuvuuden turvaamiseksi. Näin erityisesti ikääntyvillä, jotta heillä on mahdollisuus selvitä työmarkkinoilla. Nyt on aika palkata myös uutta työvoimaa, jotta lamavuosina joustaneet työntekijät jaksavat jatkaa työelämässä. Henkilöstömäärät on mitoitettava suhteessa työn todelliseen määrään ja työssä jaksamiseen.

Työn epävarmuus, työntekijöiden henkinen kuormittuminen ja jaksamisen ongelmat ovat todellisia suomalaisessa työelämässä. Työolosuhteita, johtamista ja työaikoja on kehitettävä niin, että työntekijät jaksavat pitempään työssä ja että otetaan huomioon myös iäkkäämpien työntekijöiden vahvuudet. Työvoiman keinotteleva käyttö on ehkäistävä paikkaamalla lainsäädännön aukkoja.

Elinikäisen oppimisen periaatteen on ohjattava niin julkista kuin työelämässä tapahtuvaa koulutusta. Eri elämäntilanteissa ihmisellä on oltava mahdollisuus koulutuksen avulla saavuttaa itselleen asettamiaan tavoitteita, valmistua täysivaltaiseksi kansalaiseksi ja vahvistaa asemaansa työmarkkinoilla.

Osaaminen ja ammattitaito antavat parhaiten turvaa muutostilanteissa. Työelämässä tapahtuvat muutokset asettavat entistä suurempia vaatimuksia osaamiselle ja edellyttävät mahdollisuutta jatkuvaan itsensä kehittämiseen.

Nuorten ensisijainen väylä työelämään on kiinteämuotoinen ammatillinen koulutus. Työssäoppiminen on - sekä nuorten että aikuisten koulutuksessa - nivellettävä kiinteäksi osaksi koulutusta. Oppisopimuskoulutusta on kehitettävä ajan vaatimusten mukaiseksi. Oppisopimuskoulutuksen laatu on varmistettava ja sen epäkohtiin on tehokkaasti puututtava asianmukaisella valvonnalla.

Henkilöstön monitaitoisuus muodostuu myös yritysten toiminnan kannalta keskeiseksi menestystekijäksi. Voimakas panostus koulutukseen, erityisesti vähiten koulutettujen työntekijöiden ammattitaidon kehittämiseen, parantaa sekä työntekijöiden että yritysten selviytymismahdollisuuksia. Epätyypillisissä työsuhteissa olevien on voitava yhtäläisesti osallistua henkilöstökoulutukseen.

Ammattitutkintojärjestelmää on kehitettävä tasavertaisesti työelämän ammattitaitovaatimuksiin perustuvana tutkinto- ja laatujärjestelmänä, joka avaa joustavan mahdollisuuden osoittaa työssä vaadittu ammattipätevyys. Tutkintojärjestelmä on ulotettava kaikille aloille ja sen korkea taso sekä taloudelliset toimintaedellytykset turvattava. Tutkintoja suorittavien työntekijöiden on saatava tukea opiskeluunsa myös työnantajaltaan.

Tietoyhteiskuntaa rakennettaessa on huolehdittava siitä, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuudet saada käytännön perusvalmiudet tietotekniikan käyttämiseen ja mahdollisuus hyödyntää tietoverkkoja. Erityisesti on panostettava aikuisväestön tietoyhteiskuntavalmiuksien tukemiseen.

Koulutuksen on tulevaisuudessa oltava osa työsuhdetta: työ ja koulutus vuorottelevat elämän aikana. Työnantajien on otettava suurempi vastuu henkilöstökoulutuksen rahoituksesta ja järjestämisestä.

Työelämässä olevat tarvitsevat entistä paremmat mahdollisuudet myös omaehtoiseen ammatillisen pätevyyden hankkimiseen. Nykyinen hajanainen aikuiskoulutuksen tukijärjestelmä on uudistettava. Entistä useammalle työssäolevalle on tehtävä mahdolliseksi tilapäisesti irrottautua työstä opintovapaalle ammatilliseen koulutukseen. Yleisistä verovaroista rahoitettavaa omaehtoisen aikuiskoulutuksen vähimmäisturvaa täydentämään tarvitaan työllä ansaittu ansioturva.

Koulutusvakuutuksen kaksi ensimmäistä vaihetta ovat lisänneet työttömien mahdollisuuksia hakeutua oma-aloitteisesti ammatilliseen koulutukseen. Työssäolevan väestön koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi tarkoitettu kolmas vaihe on kuitenkin edelleen toteuttamatta.

Työelämässä vaaditaan ammatillista joustavuutta ja monitaitoisuutta. Mahdollisuus irtautua työstä opiskelemaan on välttämätön edellytys ammattitaidon kehittämiselle ja uralla etenemiselle. Koulutusvakuutuksen kolmannen vaiheen toteuttaminen on keskeinen työmarkkinoiden laadullista joustavuutta toteuttava uudistus turvatessaan työntekijöille riittävät taloudelliset edellytykset opiskeluun siirtymiseen.

Uusien tutkimusten mukaan työtä tehdään lähes kaikilla työpaikoilla jaksamisen äärirajoilla. Työelämän joustoissa on menty liian pitkälle. Jos nyt ei tehdä mitään joustojen pysäyttämiseksi, niiden kielteiset vaikutukset tulevat rajoittamaan tuotannon kasvua ja yritysten menestymistä. Niistä johtuvat sairastelevuuden ja työtapaturmien lisääntyminen sekä ennenaikainen eläköityminen johtavat kohtuuttomiin lisäkustannuksiin. Edessä on uhkakuva satojentuhansien palkansaajien samanaikaisesta työuupumuksesta. Sitä suomalainen yhteiskunta ei kestä.

Työelämän huolestuttavien kehityssuuntauksien vuoksi SAK esittää, että uusi hallitus laatii yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa kokonaisvaltaisen työssä jaksamisen toimenpideohjelman. Ohjelman on sisällettävä erityisesti ehdotukset siitä, miten ennakoiva, työkykyä ylläpitävä toiminta toteutetaan työpaikoilla kaikkia ja kaikenikäisiä koskien. Ohjelman toteuttamiseksi tarvitaan mittavia taloudellisia panostuksia ja se on ulotettava kaikille, myös pienemmille työpaikoille. Inhimillisiin voimavaroihin investointi edellyttää, että otetaan käyttöön henkilöstötilinpäätökset.

Työoloja ja työn sisältöä on kehitettävä paremmin vastaamaan työntekijöiden inhimillisiä tarpeita. Uusilla johtamis- ja työnorganisointitavoilla sekä työn jakamisella ja työn inhimillistämisellä on vaikutettavissa siihen, että ihmiset jaksavat työelämässä pitempään.

Työterveyshuoltoa on uudistettava ja samalla työterveyshuollon toiminnan painopistettä on edelleen siirrettävä työssäkäyvän väestön työssä selviytymiseen. Työterveyshuollon ulottuminen on taattava myös pienille työpaikoille. Työturvallisuussäännöstö on muutettava vastaamaan kokonaisvaltaisella tavalla tulevaisuuden työelämän tarpeita. Työtapaturmien kääntyminen uuteen nousuun (kasvu 6 prosenttia vuoden 1997 alkupuoliskosta vuoden 1998 alkupuoliskoon) edellyttää tehostettuja työsuojelutoimia. Tavoitteeksi on asetettava tapaturmaton työpaikka. Tämä edellyttää muutoksia yleisessä turvallisuuskulttuurissa ja lisäpanostuksia työturvallisuuden toteutumiseksi. Kehittyvä teknologia, työlääketieteen kehitys ja muuttuva työympäristö edellyttävät myös tapaturma- ja ammattitautilain saattamista ajantasalle. Yritysten toiminnan pirstoutuminen työyhteisöjen sisällä lukuisine alihankkijoineen samoin kuin uudet tuotantomallit edellyttävät työnantajien työturvallisuusvastuun uudelleen arviointia ja viranomaisvalvonnan tehostamista.

Työelämän kehittämisohjelmia on jatkettava edelleen.

SAK seuraa kansainvälistä työaikakehitystä ja erityisesti sitä, mitä tapahtuu Euroopan Unionin jäsenmaissa. Kun poliittiset päätökset 35-tuntisesta työviikosta on tehty Ranskassa ja Italiassa, myös Suomessa on käynnistynyt keskustelu työajan lyhentämisestä.

Yleistä työaikaa on lyhennettävä Euroopan kärkimaiden tahdissa. Perinteisesti yleinen työajan lyhentäminen on ollut työmarkkinajärjestöjen välinen sopimusasia. Tämä linja on edelleen kestävä. Työaikaratkaisuilla on yhteys työllisyyteen, työsuojeluun, tasa-arvoon ja elämän laatuun sekä työntekijöiden kulloisiinkin elämäntilanteisiin. Näitä näkökohtia on yhtä lailla otettava huomioon niin yleisessä työajan lyhentämisessä kuin työaikajärjestelyissäkin. Työajan yleisen lyhentämisen ohella on lisättävä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia omaan työaikaansa. Nyt työajan lyhentämiselle on perusteita erityisesti työllisyyssyistä ja työntekijöiden työssä jaksamiseksi.

Työnjakamista on edistettävä erilaisin työaikakokeiluin ja työllisyyssopimuksin. Vuorotteluvapaa, osa-aikalisä ja ikääntyneen työntekijän oikeus osa-aikatyöhön ja -eläkkeeseen antavat tähän mahdollisuuden. Näitä vapaita on kehitettävä edelleen ja säädettävä tilapäiset järjestelyt pysyviksi. On jatkettava myös päivittäisen työajan jakamisen, kuten esimerkiksi 6+6-tuntisen työajan, kokeiluja. Yksilöllisesti joustavia työaikoja tarvitaan edelleen työntekijöiden erilaisten perhevapaiden, koulutusratkaisujen ja sapatti- ja säästövapaiden muodossa sekä ikääntyviä työntekijöitä varten.

Pääpaino työaikojen kehittämisessä on viime vuosina ollut työnantajalähtöisissä joustoissa. Ylipitkät työajat ovat osaltaan johtaneet työuupumukseen, mikä korostaa edelleen työaikasuojelun merkitystä työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin turvaamisessa.

On tärkeää, että uudella hallituksella on ohjelmalliset työaikapolitiikan linjat. Valtiovallan tehtävänä on luoda edellytyksiä työntekijöiden yksilöllisiä tarpeita toteuttaville työaikaratkaisuille ja työllisyyttä edistäville työnjakamisen malleille.

Yritykset ja julkiset yhteisöt kehittävät jatkuvasti toimintojaan kilpailukyvyn ja tulosten parantamiseksi. Työelämässä sinänsä välttämättömiin muutoksiin liittyy usein inhimillistä turvattomuutta, työttömyyttä, työolosuhteiden ja työehtojen yksipuolisia muutoksia sekä osaamisen puutetta.

Urakoinnin, alihankinnan ja palvelujen oston yhteydessä tapahtuvaan kilpailuttamiseen on liittynyt epäterveitä piirteitä, mm. palkansaajien etujen ja oikeuksien heikennyksiä. Liikkeenluovutustilanteista seuraa myös henkilöstön etujen menetyksiä.

Yhtiömuotojen keinottelulla ja yrityskoon pienennyksillä työnantajat ovat pyrkineet väistämään työlakien velvollisuuksia ja työnantajamaksuja. Samaan ovat tähdänneet monet työvoiman vuokrausyritykset.

Turvallisuutta on lisättävä kehittämällä työpaikkojen yhteistoimintaa ja sopimista työn sisältöjen ja organisoinnin sekä työolojen muutostilanteissa. Julkisten palvelujen kilpailuttamisen menettelystä on säädettävä laki, joka turvaa palkansaajien ja koko yhteiskunnan edut. Vastaavat menettelyt on saatettava myös yksityisen sektorin kilpailuttamiseen. Henkilöstön työsuhde-etuja ja oikeuksia heikentävä keinottelu yritysrakenteiden muutoksissa on estettävä. Yrityksien verkottuessa ja pilkkoutuessa työnantajien vastuita on jaettava uudelleen. On toteutettava työn tilaajan vastuu urakointi-, aliurakointi- ja vuokratyötilanteissa.

Työnantajien toteuttamat rakenneuudistukset voivat heikentää yleissitovien työehtosopimuksien antamaa suojaa ja synnyttää väliinputoamisia. Siksi työehtosopimuksien yleissitovuutta on vahvistettava. Alan edustavin työehtosopimus on katsottava yleissitovaksi.

Luottamusmiesten toimintamahdollisuudet on turvattava erilaisissa työelämän rakennemuutoksissa. Sopimusperusteista järjestelmää täydentävänä on parannettava lakisääteistä luottamusmiesjärjestelmää.

Palkkatyö on suomalaisten valtaenemmistön toimeentulon perusta. Tavoitteena on, että ihmisillä on mielekäs, toimeentulon turvaava työ. SAK:n lähtökohtana on sellaiset työelämän uudistukset, joilla edistetään täysipainoisen elämän edellytykset takaavaa palkkatyötä ja laadultaan hyviä työsuhteita.

Tosiasia on kuitenkin, että työsuhteet ovat pirstoutuneet, eivätkä ne aina takaa riittäviä toimeentulon mahdollisuuksia. SAK toimii myös pätkätöissä sekä muissa epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien työsuhteiden ehtojen parantamiseksi ja sosiaaliturvassa olevien puutteiden korjaamiseksi.

Työsuhteiden pysyvyys ja turvallisuus takaa parhaiten henkilöstön sitoutumisen, työn ja palvelujen laadun sekä yrityksen toiminnan tuloksellisuuden. Työelämän rakenteelliset muutokset vaikuttavat työnteon muotoihin. Työvoiman monimuotoisen käytön on kuitenkin tapahduttava lainsäädännön ja sopimusten asettamissa puitteissa. Lakeja ja sopimuksia on kehitettävä niin, että työntekijöiden turvallisuus ja yrityksen tarvitsema jousto muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden.

Keskeisenä periaatteena on oltava, että kun työtä on pysyvästi tarjolla, se suoritetaan pysyvällä henkilöstöllä. Kun työtä halutaan teettää muilla kuin vakituisilla työntekijöillä, on sille oltava yhteisesti sovitut perusteet. Vastuullisuus työvoiman käytön tavoissa edellyttää myös työpaikkatason yhteistyötä yhteisesti sovittujen periaatteiden pohjalta. Luottamusmiehelle on varmistettava tosiasialliset neuvottelu- ja vaikutusmahdollisuudet neuvoteltaessa työvoiman käytön periaatteista samoin kuin riittävät tiedonsaantioikeudet.

Viranomaisten ja työmarkkinoiden toteuttamalla valvonnalla ja tarvittavin lainsäädäntöuudistuksin on torjuttava pätkä- ja muilla epätyypillisillä työsuhteilla keinottelu ja väärinkäytökset.

Yhteinen raha sekä EU:n laajeneminen lisäävät työvoiman ja palvelujen liikkuvuutta. Suomessa tehtävässä työssä on noudatettava kotimaista työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia myös silloin, kun työnantaja ja työntekijä ovat ulkomaalaisia. EU:n ja Euroopan talousalueen Etan ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten työntekijöiden osalta on säilytettävä työvoimapoliittinen harkinta työluvan myöntämisessä. Työlupamenettelyä ja työsuhteen ehtojen valvontaa on kehitettävä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa.

EY:n lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin kansallinen voimaan saattaminen on toteutettava nykyisen ulkomaalaisten työntekijöiden vähimmäistyöehtoja säätelevän työehtosopimuksien yleissitovuuden pohjalta.

Naisten kokoaikatyö, lastenhoitopalvelut, korkea koulutustaso ja halukkuus osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ovat edistäneet suomalaisten naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Naiset ovat kuitenkin edelleen miehiä heikommassa asemassa. Esimerkiksi naisten palkat ovat noin 80 prosenttia miesten palkoista. Lähtökohtana on oltava, että samasta ja samanarvoisesta työstä maksetaan samansuuruinen palkka.

Samapalkkaisuuden edistämisessä tarvitaan mm. työn vaativuuden arvioinnin kehittämistä. Tasa-arvo ei toteudu yksin lakeja säätämällä. Tasa-arvoa voidaan lisätä vain pitkäjänteisellä, tavoitteellisella ja suunnitelmallisella yhteistyöllä yhteiskunnan kaikkien toimijoiden kesken kaikilla toiminnan tasoilla. Tasa-arvotyö edellyttää tietoisuutta, asiantuntemusta, osaamista ja tahtoa sekä asenteiden muutosta. Tasa-arvon toteutuminen on pitkä ja vaativa muutosprosessi, missä tärkeä merkitys on hyvien tasa-arvokäytäntöjen huomioon ottamisella työyhteisöjen sisälle.

Perhevapaiden käyttöä on joustavoitettava ja tasattava nykyistä enemmän, jotta molemmilla vanhemmilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet osallistua työelämään.

HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN TOIMIVUUDESTA ON HUOLEHDITTAVA

• Hyvinvointiyhteiskunnan on jatkossakin perustuttuva työn tekemiseen, millä ensisijaisesti ansaitaan työttömyys-, eläke- ja muu sosiaaliturva.

Hyvinvointipalvelut osa kilpailukykyä

Julkiset palvelut muodostavat hyvinvointiyhteiskunnan ytimen. Yhteiskunnan on taattava julkiset hyvinvointipalvelut kaikille kansalaisilleen. Palvelut on rahoitettava edelleen pääsääntöisesti verovaroin. Palvelujen saatavuuden turvaamiseksi kuntien ja valtion väliseen kustannusten jakoon on saatava enemmän ennustettavuutta. Kriisikunnissa on aloitettava kehittämisprosessit.

Yhteiskunnalliset palvelut edistävät osaltaan kilpailukykyä. Ne ovat myös merkittävä työllistäjä. Erilaisten aktiivisten hyvinvointi-, koulutus- ja hoivapalvelujen tarpeen arvioidaan kasvavan tulevaisuudessa.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu siihen, että ihmiset ansaitsevat työllä elantonsa. Ansiosidonnainen sosiaalivakuutus kannustaa työn tekemiseen ja takaa sen, että ihmisillä on kohtuullinen toimeentulo mm. työttömyyden, sairauden, vanhemmuuden tai vanhuuden kohdatessa. Ansiosidonnaiset etuudet rahoitetaan palkkaperusteisilla vakuutusmaksuilla ja vähimmäisturva verovaroin.

Ansio- ja vakuutusperiaatteen vahvistamiseksi on perusteltua, että koko työhistorian ansiot voidaan ottaa huomioon eläkkeen määrää laskettaessa. Eläkkeen tuleekin jatkossa karttua kaikesta, myös alle 23-vuotiaana tehdystä työstä. Työeläkkeiden lakisääteisyys on turvattava ja niiden perusperiaatteet, kuten 60 prosentin tavoitetaso säilytettävä.

Ansioturvaa täydentävä vähimmäisturva on rahoitettava yleisistä verovaroista. Valtion osallistumista yrittäjäeläkkeiden rahoitukseen on pienennettävä asteittain. Yrittäjille on säädettävä sosiaaliturvamaksu, joka vastaa suuruudeltaan työnantajan sairausvakuutusmaksua. Yksilöllisten eläkevakuutusten verovähennysetu tulee myöntää vain vakuutuksille, jotka on tarkoitettu täydentämään lakisääteisessä vanhuuseläkeiässä alkavia, muutoin tavoitetasoa alemmaksi jääviä eläkkeitä.

Työttömyyskassojen hoitama vapaaehtoinen ansiosidonnainen työttömyysturva on osoittanut toimivuutensa myös suurtyöttömyyden vaikeissa oloissa. Kassajärjestelmä on paras tapa hoitaa työttömyysturva myös tulevaisuudessa. Työttömyyskassojen hoitamana ansiosidonnainen työttömyysturva toimii tehokkaasti ja tulee valtion kannalta halvemmaksi kuin muut vaihtoehdot. Ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta valtion osuuden täytyy määräytyä peruspäivärahan suuruiseksi.

Sosiaaliturvajärjestelmää on rakennettava eri osapuolten yhteistyönä. Näin voidaan parhaiten taata yhteiskunnallinen vakaus ja tasa-arvoisuus.

Työttömyysturvan kehittämisessä on otettava suunnaksi ns. aktiivisten toimenpiteiden, erityisesti koulutuksen tukeminen luomalla kattava koulutusvakuutus. Sen avulla rahoitetaan sekä työttömien että työssäolevien koulutusta.

Vaikka kokonaistyöllisyys on viime aikoina parantunut nopeutuvassa tahdissa, pitkäaikaistyöttömyys on edelleen vaikea ongelma erityisesti ikääntyvillä. Tätä työttömyyden rakenteellista ongelmaa voidaan tehokkaasti ja kestävästi korjata vain siten, että ehkäistään pitkäaikaistyöttömyyteen joutumista esimerkiksi parantamalla ikääntyvien työntekijöiden työsuhdeturvaa tehostetulla koulutusvelvoitteella ja lisäämällä työnantajien omavastuita varhaiseläkkeisiin. Sen rinnalla on välttämätöntä suunnata työvoimapolitiikan keinot ja voimavarat ehkäisemään pitkään työttömänä olleiden syrjäytymistä ja parantamaan heidän mahdollisuuksiaan palata työmarkkinoille. Yhtenä ikääntyviin kohdistuvana tavoitteena on osa-aikatyön ja osa-aikaeläkkeen tuntuva laajentaminen.

Huonoimmassa asemassa ovat laman uhreiksi jääneet ikääntyvät pitkäaikaistyöttömät. Korkean työttömyyden oloissa monilla heistä ei ole tosiasiallisia mahdollisuuksia saada työtä. Siksi on säädettävä määräaikainen laki, jolla pitkään, esimerkiksi 40 vuotta työelämässä olleille jo työkykyään menettäneille työttömille tarjotaan mahdollisuus hakeutua eläkkeelle.

ELINKEINOJEN KEHITTYMISELLE ON LUOTAVA EDELLYTYKSIÄ

• Reaalisesta kilpailukyvystä on huolehdittava.

• Harmaan talouden torjuntaa on jatkettava.

Suomen ja sen yritysten menestymisen maailmanmarkkinoilla ratkaisee reaalinen kilpailukyky. Reaalista kilpailukykyä vahvistaa teknologian, työmenetelmien ja työorganisaatioiden kehittäminen, osaamisen kehittäminen elinikäisen oppimisen strategiaa soveltamalla, innovaatioiden lisääminen tutkimus- ja kehitystoiminnalla sekä teknologian siirron nopeuttaminen. Motivoitunut, osaava, yrityksen tavoitteisiin sitoutunut, tulevaisuuteensa turvallisesti suhtautuva henkilöstö on reaalisen kilpailukyvyn ratkaiseva tekijä.

Valtion tutkimusrahoitus on turvattava jatkossakin. Vain pitkäjänteisellä tutkimus- ja kehittämispanostuksella saadaan hyviä tuloksia. Tavoitteena on Suomen kilpailukyvyn vahvistaminen, tuotantorakenteen ja pohjan laajentaminen, työllisyyden parantaminen ja koko kansakunnan hyvinvoinnin lisääminen.

Tutkimus- ja tuotekehitysrahoitusta on kohdennettava tuotteiden jalostusarvon kohottamiseen ja uusien tuotteiden ja liiketoimintojen kehittämiseen. Samalla on turvattava perustutkimuksen rahoitus ja huolehdittava perustutkimuksen korkeasta laadusta.

Suomen kansantalouden myönteinen kehitys edellyttää riittävän laajaa ja kilpailukykyistä teollisuutta. Teollisuuspoliittisen strategian on perustuttava huipputeknologian laajaan käyttöön ja korkeaan osaamisen tasoon. Teollisuusinvestointien lisäys on nopean talouskasvun ja työllisyyden lisäämisen edellytys. Uuden yritystoiminnan, erityisesti pk-yritysten syntymiselle välttämättömän pitkäjänteisen riskirahoituksen turvaamisesta on huolehdittava.

Ilmasto-olosuhteiden ja tuotantorakenteen vuoksi energiapolitiikan linjauksilla on erityinen merkitys Suomen hyvinvoinnille. Suomen energiatalous on perustunut energialähteiden monipuolisuuteen. Energiatalouden perusratkaisut on tehtävä tulevan vaalikauden alussa. Mitään energian tuotannon vaihtoehdoista ei pidä sulkea ennalta pois.

Perusteollisuuden kotimaisen raaka-aineen saatavuuden turvaaminen on keskeinen teollisuuspoliittinen kysymys. Metsäteollisuutemme kotimaisen raaka-aineen saantia pitää edistää puunmyyntiin kannustavilla vero- ja muilla ratkaisuilla. Malminetsintää on tehostettava ja uuden kaivostoiminnan edellytyksiä kehitettävä uuden ympäristöystävällisen teknologian myötä.

Korkeatasoinen liikenneverkko ja tehokkaat kuljetukset ovat Suomen kaltaisessa melko suuressa ja harvaan asutussa maassa niin teollisuuden kilpailukyvyn kuin palvelujen toimivuuden ja kansalaisten liikkuvuuden edellytys. Tämän takaavat parhaiten toimivat laadukkaat kuljetukset, jotka perustuvat suomalaiseen osaamiseen ja hyvään turvallisuustasoon.

Valtiontalouden vaikeuksien vuoksi tieverkon kunto ja rautateiden toimintakyky ovat kärsineet. Joukkoliikenteen ylläpito on monen ihmisen työssäkäynnin edellytys. Merten ympäröimän Suomen huoltokyvylle on tärkeätä riittävän kokoinen, suomalaista työvoimaa käyttävä jäävahvisteinen tonnisto.

Sijoitus liikenneverkon kehittämiseen edesauttaa teollisuuden ja palvelujen kilpailukykyä. Investoinneilla tuotantoelämän tarvitsemaan infrastruktuuriin on merkittäviä myönteisiä työllisyysvaikutuksia.

Palvelualojen osuus kansantalouden työllisyydestä on noin kaksi kolmasosaa. Erityisesti yksityisissä palveluissa on mahdollista luoda uusia työpaikkoja myös tulevaisuudessa. Tämä edellyttää kuitenkin yksityisten palvelualojen toimintamahdollisuuksien kehittämistä. Koska monia palveluja voidaan tuottaa myös kotitalouksissa, kuluttaja joutuu valitsemaan, ostaako palvelun vai tekeekö sen itse. Palvelun hinta vaikuttaa ratkaisevasti palvelun kysyntään. Työvaltaisten palvelujen hinnanmuodostuksessa työvoimakustannusten merkitys on suuri. Pienipalkkaisilla palvelualoilla työvoimakuluista yli puolet menee veroihin ja maksuihin. Verotuksen rakennetta muuttamalla voidaan työvaltaisten kuluttajapalvelujen kysyntää lisätä. Parhaat työllisyysvaikutukset saavutetaan, kun työn verotuksen alentamista suunnataan pienipalkkaisille.

Laadukkaiden palvelujen tuottaminen edellyttää myös työhönsä sitoutunutta henkilöstöä. Palvelualojen kehittäminen voidaan toteuttaa parhaiten pysyvällä, pääasiassa kokoaikaisella työvoimalla.

Elinkeinopolitiikassa on entistä tasapuolisemmin otettava huomioon myös palvelualojen ja erityisesti kuluttajapalvelujen kehittämistarpeet.

Suomella on tuntuvia mahdollisuuksia palvelujen viennin lisäämiseen varsinkin korkeaa teknologiaa hyödyntävissä palveluissa. Näiden yrityspalvelujen kehittäminen edellyttää panostamista osaamiseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan, yritysten verkostoitumiseen ja kansainvälistymiseen.

Asuntopolitiikan on tuettava nykyistä paremmin työssäkäynnin edellytyksiä, työmarkkinoiden toimintaa ja taloudellista kasvua. Suurin osa uusista työpaikoista syntyy kasvukeskuksiin. Näiden uusien työpaikkojen syntyä ei ole syytä jarruttaa. Alueiden kasvuun liittyy kuitenkin ongelmia, jotka on ratkaistava. Ongelmista merkittävin on vuokra-asuntojen puute. Edullisten vuokra-asuntojen puute jarruttaa työvoiman liikkuvuutta, työpaikkojen täyttymistä, työllisyyden paranemista ja talouden kasvua.

Asuntopolitiikalla on turvattava riittävän suuri edullisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tarjonta niillä alueilla, missä asunnoista on pulaa. Asuntokannan ikääntymisen myötä korjausrakentamista on lisättävä. Rakennusalan tuotekehittelystä ja uusien sovellutusten käyttöönotosta on huolehdittava, esimerkiksi puurakentamisen kehittämiseen on panostettava.

Tasapainoisen aluekehityksen kannalta on tarpeen, että maan eri puolilla on elinvoimaisia keskuksia. Tämä on otettava huomioon kohdennettaessa aluepoliittisia ja muita aluerakenteeseen vaikuttavia toimia. Syrjäalueiden ongelmien lieventämiseen on edelleen kehitettävä muun muassa paikalliseen aloitteellisuuteen perustuvia omia erityistoimenpiteitä.

Suomen kannalta on tärkeää, että tulevassa Euroopan unionin rakenne-rahastouudistuksessa otetaan oikeudenmukaisella tavalla ja koko unionin etua silmälläpitäen huomioon maamme pohjoisen sijainnin, kylmän ilmaston, harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien merkitsemät erityisolosuhteet.

Uudistettavien rakennerahastojen on tuettava EU:n työllisyyslinjausten mukaisen työllisyysstrategian toteuttamista jäsenmaissa. Rakennerahasto-ohjelmien ja hankkeiden keskeiseksi arviointikriteeriksi on otettava niiden työllisyyttä edistävät vaikutukset.

Suomen kannalta on niinikään tärkeää huolehtia siitä, että rakennerahastojen rahoitusta voidaan tulevaisuudessa käyttää osaksi myös tasaamaan ulkoisista syistä poikkeavaa suhdannekehitystä eri jäsenmaissa. Työmarkkinaosapuolten tasavertainen osallistuminen alue- ja rakennepoliittisten ohjelmien valmisteluun, toimeenpanoon ja arviointiin on turvattava sekä hallinnon että yritysten tasolla.

Valtion omistajapolitiikan on tuettava riittävää kansallista päätöksentekovaltaa elinkeinoelämässä.

Pääomanliikkeiden ja yritysten ulkomaalaisomistusten rajoitukset ovat poistuneet. Valtiovallan tehtävänä on kuitenkin valvoa muuttuneissa oloissa kansallista etua. Tavoitteena on, etteivät Suomessa tuotantoa terveellä pohjalla harjoittavat yritykset joudu niiden toimintaa ja työllisyyttä vahingoittavan kohtuuttoman kansainvälisen keinottelun, valtaus- tai muiden toimenpiteiden kohteeksi.

Suomessa toimivien yritysten ulkomaalaisomistus on myönteisten tekijöiden ohella tuonut Suomen kansantalouteen uuden häiriötekijän altistamalla talouden kehitystä kansainvälisten pääomanliikkeiden arvaamattomuudelle ja lisäämällä tämän myötä riskiä suhdanteiden kärjistymisestä.

Valtio-omisteisten yritysten pääomansaannista on huolehdittava. Suomen elinkeinoelämän kannalta strategisesti tärkeiden yhtiöiden osakkeita myytäessä on huolehdittava siitä, että yhtiöillä säilyy vahva turvallinen omistuspohja. Omistuspohjan laajentamisesta saatavilla tuloilla on varmistettava kansantaloutemme tuotantoperustaa ja edistettävä kansalaisten osaamista ja työllisyyttä. Suomen Teollisuussijoitus Oy:n toimintaa on kehitettävä edistämään kasvupotentiaalia omaavien pienten ja keskisuurten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

On laadittava perusteellinen selvitys valtiovallan tehtävistä ja keinoista vakaan kansallisen omistajuuden ylläpitäjänä. Selvityksen perusteella ja poliittisella päätöksenteolla on määriteltävä kansallisen omistuspolitiikan linjat.

Harmaaseen talouteen häviää maassamme vuosittain arviolta yli 20 miljardia markkaa. Harmaa talous supistaa hyvinvointipalvelujen ja sosiaalivakuutuksen rahoituspohjaa, vääristää yritysten välistä kilpailua, aiheuttaa epävarmuutta ja työttömyyttä ja murentaa yhteiskuntamoraalia. Harmaan talouden kitkemiseksi tulee toimia tehokkaasti niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaa tulee jatkaa pitkäjänteisesti. Valtioneuvoston hyväksymän uuden toimintaohjelman toteutuksen edellyttämä budjettirahoitus on turvattava. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaa vaikeuttavat lainsäädännön puutteet ja epäkohdat on poistettava. Viranomaisyhteistyötä ja –osaamista on parannettava.

Ammattiliitoille tulee antaa Ruotsin myötämääräämislain mukainen veto-oikeus yrityksen ulkopuolisen työvoiman käyttöön silloin, kun ammattiliitto toteaa alihankkijan tai -urakoitsijan toimivan harmaassa taloudessa. Arvonlisäveron perinnän tehostamiseksi rakennus- ja vastaavilla aloilla on otettava käyttöön ns. käännetty verovelvollisuus.

VEROTUKSEN PAINOPISTETTÄ ON MUUTETTAVA

• Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää toimivaa verojärjestelmää. Verotuksen rakennetta on muutettava työllisyyttä tukevaan suuntaan. Työn verotuksesta on siirryttävä enemmän pääoma-, varallisuus-, kiinteistö- ja ympäristöveroihin.

• Työvaltaisten palvelujen arvonlisäverokantaa on alennettava.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyväksyttävyys perustuu siihen, että kaikki kansalaiset ovat yhteisten palvelujen ja sosiaaliturvan piirissä. Yhteiskunnalliset palvelut ja vähimmäisturva rahoitetaan pääsääntöisesti verovaroilla.

Kansainvälisistä paineista johtuen vuoteen 2002 mennessä verotulot (mukaan lukien alkoholijuomaverotus) alenevat arviolta viisi miljardia markkaa vuodessa. Samanaikaisesti työllisyyssyistä on paineita helpottaa työn verotusta. Työllisyyttä tukevat veroratkaisut on mahdollista toteuttaa verotuksen rakennetta muuttamalla. Työn verotuksesta siirrytään entistä enemmän pääoma-, varallisuus-, kiinteistö- ja ympäristöveroihin. Ansio- ja pääomatulojen verotuksen tasoeroa on pienennettävä, jotta houkutus muuntaa ansiotuloja pääomatuloiksi vähenisi.

Työn verotuksen alentaminen on suunnattava erityisesti pieni- ja keskipalkkaisille parhaan työllisyysvaikutuksen aikaansaamiseksi. Tuloloukkujen vähentämiseksi työssä käymisestä aiheutuvat kustannukset on otettava huomioon verotuksessa nykyistä paremmin (esimerkiksi tulonhankkimisvähennys ja työmatkavähennys).

Työnantajan työttömyysvakuutusmaksun yrityskoon mukainen porrastus - kuten muukin vastaavan tyyppinen työnantajavelvoitteiden porrastaminen - johtaa pyrkimyksiin kiertää velvoitteita keinotekoisesti yrityskokojärjestelyin. Tavoitteena on oltava yritysten neutraali kohtelu.

Työnantajan sosiaaliturvamaksulla (kansaneläkemaksulla ja osalla sairausvakuutusmaksusta) rahoitetaan yleistä sosiaaliturvaa, ei ansioturvaa. Siksi maksu voitaisiin rahoittaa muuten kuin palkkaperusteisesti.

Työllisyyssyistä on selvitettävä työnantajien sosiaalivakuutusmaksuissa nykyisin käytössä olevat porrastukset ja niiden vaihtoehdot. Erityisesti olisi selvitettävä palkkatason mukaan tehtävä porrastus työnantajan sosiaaliturvamaksussa ja mahdollisesti työttömyysvakuutusmaksussa. Tässä selvitystyössä on arvioitava nykykäytännön ja eri vaihtoehtojen toimivuus ja selkeys sekä myös niiden vaikutus sosiaalivakuutuksen sisältöön.

Pääomaverotusta on tarkistettava nostamalla pääomaverokantaa ja yhteisöverokantaa (esimerkiksi viisi prosenttiyksikköä). Yhteisöverokannan korottaminen tukee myös kuntien taloutta. Suomessa osinkotulojen verotus on kansainvälisesti verrattuna erityisen lievää. Osinkotulojen verotusta voidaan tiukentaa myöntämällä yhtiöveron hyvitys vain osittaisena. Lisäksi pörssikeinottelun vähentämiseksi arvopaperipörssikauppaan tulee ulottaa pieni varainsiirtovero (esimerkiksi 0,1 %).

Suomen tulee toimia aktiivisesti EU:ssa niin, että energia- ja haittaveroja yhdenmukaistetaan ja tasoa nostetaan. Lisäksi pääoma- ja yritystulojen verotukseen on säädettävä yhteisiä minimiverokantoja. Ensivaiheessa on sovittava esimerkiksi korkotulojen minimiverokannasta.

Työvaltaisten palvelujen arvonlisäverokantaa on alennettava. Esimerkiksi tarjoilutoimintaan ja henkilöstöruokalatoimintaan on sovellettava elintarvikkeiden alennettua verokantaa.

Kansainvälisten vertailujen mukaan kiinteistöveron merkitys on Suomessa edelleen pieni. Kiinteistövero on ulotettava myös maa- ja metsätalousmaahan ja sen ala- ja ylärajoja voidaan korottaa.

KANSAINVÄLISTÄ YHTEISTYÖTÄ ON TIIVISTETTÄVÄ

• Työntekijöiden perusoikeuksien noudattaminen on saatettava osaksi kansainvälisiä kauppasopimuksia ja ehdoksi kehitysavun myöntämiselle.

• EU:n laajenemisneuvotteluissa hakijamailta on edellytettävä toimivaa työmarkkinajärjestelmää ja kolmikantayhteistyötä. Työvoiman liikkuvuus on toteutettava asteittain siirtymäaikoja soveltaen.

Ihmisoikeuksia, mukaan lukien työntekijöiden perusoikeuksia poljetaan monissa maissa voittojen ja viennin kasvattamiseksi ja sijoittajien houkuttelemiseksi. Ongelmat kärjistyvät, kun markkinat ja pääomavirrat vapautetaan ilman, että demokratiaa ja tasa-arvoa lisätään. Työvoiman alennusmyyntiin tai luonnon tuhoamiseen perustuva kilpailu ei luo pohjaa kestävälle kehitykselle.

EU-maiden on tuettava ILO:n toimintaa ja edistettävä ILO:n työelämän perusoikeuksia koskevan julistuksen toteutumista. Kansainvälisten kauppasuhteiden ja kauppasopimusten, erityisesti Maailman kauppajärjestön WTO:n on taattava ihmisoikeuksien, ml. työntekijöiden perusoikeuksien sekä ympäristön suojelun kunnioittaminen kaupassa, monikansallisissa yrityksissä ja kansainvälisissä investointihankkeissa. Erityisesti on toimittava lapsityövoiman käytön lopettamiseksi ja lasten koulunkäynnin edistämiseksi.

Suomessa ja EU:ssa on varmistettava, että julkisten varojen myöntämisen ehdoksi asetetaan ihmis- ja työntekijöiden oikeuksien sekä kestävän ympäristökehityksen turvaaminen.

Työntekijöiden ja ammattiyhdistysliikkeen vaikutusmahdollisuuksia monikansallisissa yhtiöissä on lisättävä.

Työllisyyden parantaminen on EU:n keskeisin haaste. Euron tiivistämän talouspoliittisen yhteistyön on tuettava kasvua ja työllisyyttä.

Taloudellisten häiriöiden, esimerkiksi maakohtaisten ulkoisten shokkien varalta, tarvitaan myös EU-tason vakauttavia puskureita. EU:n rakennerahastoja on kehitettävä työllisyyttä tukeviksi.

Työmarkkinaosapuolten eurooppalainen vuoropuhelu, ns. sosiaalinen dialogi ja sen kehittäminen on tärkeätä työmarkkinoiden toiminnan, mutta myös EU:n oman uskottavuuden vuoksi. Osallistuessaan tähän vuoropuheluun SAK:n tavoitteena on Euroopan unionin käytännön mukaan työelämän säännöstön jatkuva paraneminen sekä unionin piirissä että Suomessa. Sama tavoite SAK:lla on, kun työ- ja sosiaalinormiston valmistelu tapahtuu Euroopan komission aloitteesta unionin eri päätöksentekoelimissä.

Keski- ja Itä-Euroopan maiden työmarkkina- ja työelämän suhteita on kehitettävä ja niiden kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa on lujitettava.

Laajenemisneuvotteluissa on hakijamailta edellytettävä toimivaa työmarkkinajärjestelmää ja eurooppalaisen työmarkkinakäytännön mukaista kolmikantayhteistyötä. Työ- ja palvelumarkkinoiden avaaminen vaatii huolellista harkintaa ja edellyttää siirtymäaikoja.

Hakijamaiden on pikaisesti saatettava oma työ-, työsuojelu-, tasa-arvo- ja sosiaalilainsäädäntönsä EU-jäsenyyden edellyttämään kuntoon. Tämä edellyttää myös puuttumista harmaaseen talouteen.