Tavoitteeksi kolmen vuoden tupo – ennakkoehtona työsopimuslain uudistus ja lakko-oikeuden koskemattomuus

 
SAK:n valtuusto 26.5.2000

Lauri Ihalaisen koko puhe

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan SAK:n on oltava valmis selvittämään, mitä edellytyksiä on nyt liittokierroksen jälkeen palata yhteiseen, pidempiaikaisen tuloratkaisun rakentamiseen tämän vuoden syksyllä.

– SAK voisi ottaa tavoitteeksi noin kolmen vuoden mittaisen tuloratkaisun, joka kantaisi aina vuoden 2003 syksyyn. Tällainen sopimuskausi mahdollistaisi myös sen, että maan hallitus osana tehtävää ratkaisua päättäisi myös vuoden 2002 ja 2003 palkkaverotusta koskevista ratkaisuista. Tavoitteena olisi varmistaa paraneva työllisyyskehitys, hyvä ostovoimakehitys palkansaajille ja oikeudenmukainen tulonjako palkankorotusten ja veronkevennysten yhteensovittamisella, totesi puheenjohtaja Lauri Ihalainen SAK:n valtuuston kokouksessa tänään Kiljavalla.

Ihalainen muistutti työnantajia kuitenkin siitä, että uutta ratkaisua suunniteltaessa veronkevennyksillä ei poisteta tarvetta palkkojen korotuksiin. Palkansaajien ostovoimaa koottaessa tulee palkkaratkaisujen osuuden olla veronkevennyksiä merkittävämpi.

– Pidempiaikaisen tuloratkaisun yksityiskohtaisempien palkkatavoitteiden asettaminen on vielä ennenaikaista. Aikaisemmissa tuloratkaisuissa käytetty jakovaramalli on ollut se, että työtulot nousevat sopimuskaudella inflaation ja arvioidun kansantalouden keskimääräisen työntuottavuuden summaa vastaavasti. Tämä ajattelutapa on hyvä lähtökohta myös uuden tuloratkaisun palkkaraameille. Solidaarisuutta on se, että palkkojen korotusvarasta osa tulee käyttää matalapalkkaisten ja naisten palkkakehitystä tukevaan tasa-arvoerään. Se, miten tiukaksi tai joustavaksi tuloratkaisun palkkalinja määritellään, vaatii sisäisen keskustelumme syventämistä, Ihalainen korosti.

Tuloratkaisulla voitaisiin Ihalaisen mukaan edistää myös monia palkansaajille tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita. Uuden tuloratkaisun yksi elementti voisi Ihalaisen mukaan olla laaja koulutuspaketti työelämässä oleville työntekijöille. Ihalainen kaipasi työelämään myös uudistuksia, jotka auttaisivat lapsiperheitä selviytymään nykyistä paremmin työn ja perhe-elämän vaatimusten yhteensovittamisesta. Tällainen uusajattelu vaatisi onnistuakseen toimenpideohjelman, jonka konkreettinen tavoite olisi toteuttaa mm. sellaisia inhimillisiä työaikajärjestelyjä, jotka tukevat työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.

– Yhdeksi laadulliseksi tavoitteeksi on paikallaan asettaa helatorstain jälkeisen lauantain saaminen vapaaksi kaikille palkansaajille. Osassa sopimuskenttää tämä on jo ratkaistu. On parempi, että tämä asia sovitaan nyt keskitetysti, muutoin monet liitot etsivät ensi syksynä toisen reitin tämän ratkaisun aikaansaamiseksi, Ihalainen korosti.

Ihalainen asetti kuitenkin tuloratkaisulle kaksi selvää ennakkoehtoa: Ennen kuin edellytykset uuden tuloratkaisun sopimiselle täyttyvät, on työsopimuslain kokonaisuudistuksesta saatava aikaan palkansaajien sopimusturvaa vahvistava ja yleissitovuudenkin osalta palkansaajapuolta tyydyttävä ratkaisu.

– SAK ei tule koskaan hyväksymään sellaista lopputulosta, että yleissitovuuden määrittely sidotaan tosiasiassa vain työnantajapuolen järjestäytymiseen. Tällöinhän palkansaajien sopimusten vähimmäisturvasta pääsisi eroon eroamalla työnantajajärjestöstä eikä työntekijöillä olisi tähän mitään vaikutusmahdollisuuksia, Ihalainen korosti.

Toisena edellytyksenä sopimukselle Ihalainen pitää sitä, että lakko-oikeuteen ei kosketa.

– On selvää, että tämän kevään sopimuskierros ei anna minkäänlaisia asiallisia perusteita puuttua lakiteitse demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvaan työtaisteluoikeuteen – ei myöskään myötätuntotyötaistelujen osalta. SAK ei tällaista tule hyväksymään eikä poliittisten päättäjien tule ryhtyä tätä tarkoittaviin toimenpiteisiin. Jos lainsäätäjä puuttuisi työtaisteluoikeuteen tämän kevään kokemuksiin perustuen, tärvelisi se edellytykset rakentaa mitään yhteistä työmarkkinaratkaisua syksyn koittaessa, Ihalainen painotti.

Puheenjohtaja Ihalainen kritisoi puheessaan hallituksen viimeaikaista päätöksentekoa epäjohdonmukaisuudesta. Ihalaisen mukaan viime aikoina tulleet kannanotot vaikuttavat poikkeavan hallitusohjelman sisällöstä ja ovat perusteluiltaan ristiriitaisia. Ihalainen kaipasikin laajempaa keskustelua talouspolitiikan linjasta mm. oikean suhdannepolitiikan näkökulmasta.

– Vielä hetki sitten talousviisaat varoittelivat ylikuumenemisesta ja valtiovarainministeri korosti velkojen takaisinmaksun ensisijaisuutta. Nyt, kun kasvuennusteita korjataan koko ajan ylöspäin ja inflaatiokin on nousussa, halutaan velkojen takaisinmaksun sijasta käyttää liikkumatilaa hallitusohjelmassa päätettyjä suurempiin veronkevennyksiin. Eikö tässä ole vaarana, että ylimääräiset veroalet vain lyövät löylyä talouden ylikuumenevalle kiukaalle, Ihalainen kysyi.

– Emme halua osallistua huutokauppaan, jossa kilpaillaan lupauksilla jättiveroalesta, mutta annetaan hyvinvointiyhteiskunnan ydinpalvelujen rapautua. Arviomme on ollut, että hallitusohjelmassa sovitut 10 – 11 miljardin markan työn verotuksen kevennykset ovat tarpeen, eivätkä vaaranna palvelujen hoitamista. Veronkevennysten painopisteen on oltava niin työllisyys- kuin oikeudenmukaisuussyistäkin pieni- ja keskituloisissa palkansaajissa. Työmarkkinaratkaisujen kivijalaksi tarvitaan tällä kertaa muuta kuin suuri veroale, Ihalainen painotti.

Ihalainen ihmetteli myös menokehyksiä koskevan päätöksenteon poukkoilua. Erityisesti hän hämmästeli sitä, ettei valtion työmarkkinasopimuksen mukaisia palkankorotuksia sisällytetty täysimääräisesti kevään lisäbudjettiin. Ihalainen katsookin, että johdonmukaisuuden ja uskottavuuden vaalimisessa hallituksella on parantamisen varaa.

Lauri Ihalainen
SAK:n valtuusto, Kiljavan opisto
26.5.2000

Arvoisat valtuutetut, hyvät toverit,

Valtuustomme kokoontuu yhteiskunta- ja työmarkkinapolitiikan linjavetojen kannalta poikkeuksellisen tärkeään ajankohtaan. Tehtävänämme on arvioida nyt päättyneen liittokohtaisen sopimuskierroksen tuloksia ja vaikutuksia tulevaan sopimuspolitiikkaan sekä arvioida työelämän keskeisimmän peruslain – työsopimuslain uudistamisen nykyvaihetta.

Viime vuoden marraskuussa pidetyn valtuuston kokouksen kohokohtia oli silloisen ulkoministerin ja presidenttiehdokkaan Tarja Halosen vierailu valtuustomme kokouksessa. Puheessaan hän korosti solidaarisia arvoja ja suvaitsevaisuuden merkitystä sekä hyvinvointiyhteiskunnan tärkeyttä oikeudenmukaiselle yhteiskuntakehitykselle. Siitä olemme erityisen ylpeitä, että presidentti Tarja Halosen työuran juuret ovat SAK:laisessa ay-liikkeessä. Toivoimme hänelle menestystä ja ilmaisimme myötätuntomme lähestyvissä vaaleissa – sykkeellä ja sydämellä. Nyt voimme iloksemme todeta, että Suomen kansa on valinnut hänet tasavallan presidentin tärkeään ja vaativaan tehtävään. Lämpimät onnen ja menestyksen ja yhteistyön toivotuksemme. Näissä vaaleissa Suomea ei suinkaan jaettu kahtia, mutta suvaitsevaisuus voitti ahdasmielisyyden.

Arvoisat valtuutetut,

SAK:n valtuuston linjoittamana olemme viime vuosina osaltamme tehneet sellaista työmarkkinapolitiikkaa, joka on ratkaisevasti vaikuttanut siihen, että Suomi lähtee uudelle vuosituhannelle työllisyyden ja talouskehityksen osalta vankemmalta pohjalta. Hyvinvointiyhteiskunnan perustukset kestivät ja l990-luvun alun politiikan ja talouden vaaran vuodet on nyt ohitettu. Suomen työssäkäymisaste on noussut lamavuosien 60 prosentin tasosta 67 prosenttiin, kun EU-maiden keskimääräinen työssäkäymisaste on 62 %.

Suomi lähtee myös yhteiskunnallisesti uudelle vuosituhannelle moniarvoisempana ja vireämpänä. Sen osoitti kansalaisten aito ja avoin mielenkiinto pidettyjä presidentin vaaleja kohtaan. Ihmisiä kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat ja poliittiset vaihtoehdot, jos niitä on tarjolla. Presidenttiehdokas Tarja Halosen rohkea asettuminen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen kannalle sai kansalaisten laajan tuen. Tulevaisuusinvestointeja tarvitaan myös siihen, etteivät keskeiset peruspalvelut terveydenhoidossa ja koulutoimessa ruostu. Myös vanhusväestön hoivatarpeet tulevat lähivuosina vaatimaan yhteiskunnan voimavaroja.

Hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiselle on varattava voimavaroja

Emme halua osallistua huutokauppaan, jossa kilpaillaan lupauksilla jättiveroalesta, mutta annetaan hyvinvointiyhteiskunnan ydinpalvelujen rapautua. Arviomme on ollut, että hallitusohjelmassa sovitut 10–11 miljardin markan työn verotuksen kevennykset ovat tarpeen, eivätkä vaaranna palvelujen hoitamista. Veronkevennysten painopisteen on oltava niin työllisyys- kuin oikeudenmukaisuussyistäkin pieni- ja keskituloisissa palkansaajissa. Haluan kuitenkin muistuttaa työnantajia ja hallitusta siitä, ettei tasa-arvosta ja hyvinvointiyhteiskunnasta huolta kantava SAK:lainen väki innostu useammaksi vuodeksi luopumaan kohtuullisista palkankorotuksista, vaikka verotusta luvattaisiin keventää sovittua enemmän, jos samalla riskeerataan koulutuksen, lasten- ja vanhustenhoidon tai muiden tärkeiden kunnallisten palvelujen rahoitus tulevaisuudessa. Työmarkkinaratkaisujen kivijalaksi tarvitaan tällä kertaa muuta kuin suuri veroale.

Nyt on syytä laajemminkin keskustella johdonmukaisesta talouspolitiikan linjasta mm. oikean suhdannepolitiikan näkökulmasta. Hallituksen puolelta viime aikoina tulleet kannanotot vaikuttavat poikkeavan hallitusohjelman sisällöstä ja olevan lisäksi perusteluiltaan ristiriitaisia.

Vielä hetki sitten talousviisaat varoittelivat ylikuumenemisesta ja valtiovarainministeri korosti velkojen takaisinmaksun ensisijaisuutta. Nyt, kun kasvuennusteita korjataan koko ajan ylöspäin ja inflaatiokin on nousussa, halutaan velkojen takaisinmaksun sijasta käyttää liikkumatilaa hallitusohjelmassa päätettyjä suurempiin veronkevennyksiin. Eikö tässä ole vaarana, että ylimääräiset veroalet vain lyövät löylyä talouden ylikuumenevalle kiukaalle? Tästä asiasta jopa EU:n valtiovarainministerit näyttivät äskettäin olleen huolissaan.

Myös menokehyksiä koskevat tulkinnat vaikuttavat muuttuvan ja poukkoilevan. Velanhoidon menojen vähentymistä ja työttömyyden alenemisen aiheuttamia säästöjä ei enää huomioidakaan kehyksissä. Seurauksena on useiden miljardien tosiasiallinen budjettiraamien kiristys.

Toisaalta vielä joitakin viikkoja sitten valtionvarainministeriö vaati työttömyysturvalakia muutettavaksi, kun maaliskuiseen valtion budjetin menokehykseen ei muka mahtunut lain edellyttämää alle 200 miljoonan markan määrärahaa, vaikka näin olisi vastaavasti kevennetty verotusta. Pari viikkoa sitten ei kuitenkaan oltu enää köyhiä eikä kipeitä, kun valtionvarainministeriö yllättäen halusi lisäbudjetissa ylittää menokehyksen 500 miljoonalla markalla ja alentaa pienyritysten kansaneläkemaksuja.

Erityistä kummastusta kaiken tämän jälkeen herättää se, että VM:n vaatimuksesta valtion työmarkkinasopimuksen mukaisia palkankorotuksia ei sisällytetty täysimääräisesti kevään lisäbudjettiin. Tämä aiheuttaa suurta epävarmuutta valtion henkilöstön keskuudessa, aiheuttaa ainakin määräaikaisten työsuhteiden lopettamisia ja on jo käynnistänyt lomautustoimien valmistelua. Kysymys ei ole vain valtion työntekijöiden vaan koko SAK:laisen ay-liikkeen asiasta ja sopimustoiminnan uskottavuudesta. Johdonmukaisuuden ja uskottavuuden vaalimisessa hallituksella on parantamisen varaa.

Työ- ja perhe-elämän parempaan yhteensovittamiseen

Kaikki ne viestit, joita niin tutkimusten kuin arkikokemisenkin kautta tulee, kertovat siitä, että työelämän ja yhteiskunnan kiireisyydestä ja epävarmuudesta pahiten kärsivät lapset ja nuoret. Jo nuoret työntekijät kokevat uupumista koettaessaan yhdistää työ- ja perhevelvoitteensa. Usein työ voittaa ja perhe häviää. Siksi nuorten parien elämäntilanteen tukemiseksi ja perheen ja työelämän paremman yhteensovittamisen järjestämiseksi on tehtävä myös yhteiskuntapoliittisia johtopäätöksiä.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkeihin kuuluu, että naiset ovat pystyneet yhdistämään kokopäivätyön ja äitiyden, toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Suomalaiset naiset ovat hyvin koulutettuja ja taloudellisesti itsenäisiä. naisten työssäkäyntiä ei ole – ainakaan vielä – asetettu kyseenalaiseksi.

Yhteiskunnallisessa keskustelussamme on jäänyt taka-alalle se tosiasia, että pyrittäessä aidosti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaan työttömyyden nujertamisen on oltava tärkeimpänä tavoitteena. Lama ei ole ohi kaikkien kohdalta. Pitkittyvä työttömyys johtaa syrjäytymiseen ja huono-osaisuuden kasautumiseen. Työttömyyden vähentäminen edellyttää ennustettavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja, taloudellisen kasvun varmistamista ja investointeja ihmisten jaksamiseen ja osaamiseen. Tarvitaan tehostettu toimenpideohjelma työstä syrjäytymisen estämiseksi. Myös työttömien toimeentulon parantamisesta on huolehdittava.

Suomessa on kyettävä tarjoamaan ns. vähemmänkin tuottaville ihmisille mahdollisuus osaamisensa ja voimavarojensa mukaisella tavalla osallistua työhön ja sitä kautta toimeentulon hankkimiseen. Syrjäytyminen työstä ja yhteiskunnasta on anteeksiantamattominta mitä yltäkylläinen yhteiskunta voi välinpitämättömyydessään tarjota. Onhan häpeällistä, että meillä on optio-Suomessa asunnottomuutta ja nälkäongelma. Köyhyys ei rajoitu pelkästään pitkäaikaistyöttömiin ja ylivelkaantuneisiin, vaan työmarkkinoille on syntymässä, lähinnä pätkätyöntekijöistä, työssäkäyvien uusköyhien suuri joukko, joka ei enää tule toimeen palkallaan. Kirkon ruokapankin asiakkaista pätkätyöläisten osuus on kasvussa. Köyhyysongelman lieventämiseen tarvitaan – kuten hallitusohjelmassa on todettu – erillinen toimenpideohjelma.

Hallittu liittokierros

Hyvät toverit,

Liittokohtainen sopimuskierros on nyt paketissa. On yhteenvedon aika. Arvioinnista tekee mielenkiintoisen myös se, että tämä sopimuskierros oli työmarkkinoilla euroajan ensimmäinen sopeutumistesti.

Neuvottelut uusista työ- ja virkaehdoista käynnistyivätkin varsin ripeästi heti vuoden vaihteen jälkeen, kun tulosopimuskausi päättyi 15. tammikuuta mennessä. Metalli- ja rakennusaloilla syntyneet yksivuotiset sopimukset olivat koko kierroksen kannalta monella tavalla merkitykselliset. Ryväsratkaisu 3,1 % avauslinjana oli mitoitukseltaan solidaarinen, siihen saattoi yhtyä yli 90 % palkansaajista varsin nopealla aikataululla. Tästä johtuen tällä kierroksella palkkaerot eivät revenneet liittokierrokselle tyypillisellä tavalla.

On selvää, että vuoden mittaiset sopimukset eivät sisältäneet merkittäviä laadullisia kysymyksiä. Ymmärsin, että avausliitoissa koettiin ratkaisuja tehtäessä, että ratkaisut ovat luonteeltaan välivaiheen sopimuksia tiellä yhteiseen työmarkkinapöytään palaamiseksi.

Jo viime syksynä oli nähtävissä, että yhteisen tuloratkaisun tielle oli monilla aloilla kasautunut sellaisia ratkaisemattomia asioita, että niiden purkaminen ei olisi helppoa. Mielestäni oli oikein, että liittokierrokselle lähdettäessä pyrittiin purkamaan näitä alakohtaisia ongelmia, jotta ne eivät toistamiseen olisi esteenä päästä mukaan yhteiseen sopimusratkaisuun. Tänä keväänä syntyi joukko, etupäässä tekstikysymysten laukaisemiseksi, pidempiaikaisia 2–3 vuoden mittaisia sopimusratkaisuja. Jo vuosia hiertäneitä tekstiongelmia saatiin ratkottua liittoja tyydyttävällä tavalla. Ne koskivat ennen muuta palkkausjärjestelmiä, tulos- ja voittopalkkauksen sekä ulkopuolisen työvoiman käytön pelisääntöjä, luottamushenkilöiden aseman kohentamista ja työaikakysymyksiä.

Yleisarvio liittokierroksesta on, että se oli poikkeuksellisen hallittu ja kustannusvaikutuksiltaan talouspoliittisesti kestävä. Liittokierros oli varsin koordinoitu ja avauslinjasta muodostui inflaatiotavoitteet huomioonottava, edustava yleinen linja.

Tämän liittokierroksen erityispiirteistä kannattaa tuoda esiin muutamia havaintoja:

Liittokierroksetkaan eivät euroajassa ole enää entisen kaltaisia. Vertailtavuus EU:n muiden maiden palkkaratkaisuihin kasvaa ja matalan inflaation sitoutumisen vaatimus seuraa eri tason neuvottelupöytiin.

Työnantajien tarve ja halu koordinoida omaa politiikkaansa oli silmiinpistävän aktiivista. Tunnettua on, että työnantajapuolella koordinoidaan aina neuvotteluja ja julkisia ulostuloja ratkaisujen muodosta riippumatta – tällä kertaa ay-liikettä tiiviimmin.

Työaika tällä kierroksella ei lyhentynyt kuin työtaistelujen kautta. Työaikaratkaisut periaatteellistuivat ja se on syytä merkitä muistiin vastaisen varalle. Työnantajapuolen herkkyys turvautua työsulun käyttämiseen oli aikaisempaa yleisempää. Taustalla oli yritys vastata myös ammattiliittojen harjoittamaan tukilakkostrategiaan.

Liittokierros osoitti myös sen, että eri aloilla palkkausjärjestelmät poikkeavat merkittävästi toisistaan. Ajatus toteuttaa tasaisen ansiokehityksen politiikkaa ei tule olemaan jatkossakaan mutkatonta. Kiinteäpalkkaisten alojen ja joustavampiin palkkausjärjestelmiin perustuvien sopimusalojen palkkaetujen yhtäaikainen kehittäminen edellyttää myös uusajattelua ay-liikkeessä. Iso kysymys on, miten rakennetaan sellainen pidempiaikainen sopimusratkaisu, joka turvaa mahdollisimman tasaisen ansiokehityksen eri alojen välille.

Jotkut ennättivät luonnehtia liittokierroskevättä lakkokevääksi. Tämä luonnehdinta meni harhaan: Työtaistelu-uhkia oli useita, mutta työtaistelujen määrä rajoittui neljään. Niistäkin yksi (autoliikenne) alkoi sen seurauksena, että työnantajapuoli hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoesityksen ja aloitti sulun.

Eniten keskusteluja herätti kysymys myötätuntotyötaistelujen oikeutuksesta ja käyttötavoista. On selvää, että tämän kevään sopimuskierros ei anna minkäänlaisia

asiallisia perusteita puuttua lakiteitse demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvaan työtaisteluoikeuteen – ei myöskään myötätuntotyötaistelujen osalta. SAK ei tällaista tule hyväksymään eikä poliittisten päättäjien tule ryhtyä tätä tarkoittaviin toimenpiteisiin. Jos työtaisteluoikeuteen puututtaisiin lainsäätäjän toimesta, tärvelisi se edellytykset rakentaa mitään yhteistä työmarkkinaratkaisua syksyn koittaessa.

Sen sijaan on tärkeätä, että myös ay-liikkeessä näiden oikeuksien käyttämisessä toteutetaan suurta harkintaa ja kansalaishyväksyntä työtaisteluoikeuksien olemassaololle säilytetään. Olisi kuitenkin tarpeen, että kävisimme ay-liikkeen sisällä keskustelua eri alojen sopimusstrategiat tunnistaen omien sisäisten pelisääntöjen aikaansaamiseksi myötätunto- ja tukilakkoasiassa. Muutoinkin on paikallaan ajanmukaistaa SAK:laisen ay-liikkeen yhteiset työtaisteluohjeet työelämän muutosten, työantajapuolen muuttuneen neuvottelulinjan ja saatujen kokemusten valossa.

Liittokierroksen aikana sovittelujärjestelmä osoitti toimivuutensa ja valtakunnansovittelija Juhani Salonius teki sen mitä niissä olosuhteissa sovun aikaansaamiseksi ja työtaistelu-uhkien laukaisemiseksi tai lakkojen pitkittämisen välttämiseksi oli tehtävissä. Tämän sopimuskierroksen tasoltaan korkeimmat ratkaisut eivät suinkaan syntyneet sovittelijantoimistossa.

Moni on myös kysynyt, olisiko sittenkin syksyllä pitänyt yrittää kolmatta perättäistä tuloratkaisua, kun avauslinjan kattavuus oli yli 90 prosenttia palkansaajakunnasta. Vastaus on edelleenkin, että oli rehdimpää todeta tosiasiat ja välttää se riski, että tulopoliittinen neuvottelutulos olisi rauennut siinä vaiheessa, kun liittojen olisi pitänyt siihen lopullinen sitoutumisensa ilmaista. Tällainen tilanne olisi rapauttanut neuvottelukulttuuria ja jättänyt sen sisälle pitkävaikutteisia arpia. Ehkä emme niin menetellen nyt pystyisikään puhumaan yhteiseen pöytään palaamisesta.

Hyvät valtuutetut,

Edellä kuvaamani liittokierrosarvioinnin tiiviinä yhteenvetona voidaan todeta, että tämä kierros ei ole tärvellyt asenteellisia eikä asiallisia edellytyksiä palata – niin halutessamme – yhteiseen työmarkkinapöytään syksyn koittaessa.

Meillä on kaksi tapaa keskuudessamme tehdä arvioita päättymässä olevan sopimuskierroksen kulusta ja tunnelmista. Toinen ja suositeltava tapa on tehdä se keskustellen "perhepiirissä", asiaperustalta ja terveellä kriittisyydellä siten, ettei kenelläkään ole "kiviä kengässä hiertämässä" ryhtyessämme arvioimaan yhteistä tulevaisuuttamme. Toinen tapa, josta esimakua on riittävästi saatu, on keskittyä arvioimaan toistemme tekemisiä ja sanomisia. Tämän kilpajuoksun päässä on vain isoja otsikoita, herrojen naurua ja sisäistä pahoinvointia. Uskon, että valtuustomme käy liittokierroksen kulusta laadukkaan ja tulevaisuuteen tähtäävän keskustelun ja pitää ohjeenaan toinen toistemme kunnioittamista.

Hyvät valtuustotoverit,

Uuteen työmarkkinaratkaisuun tähtäävää alustavaa keskustelua on jo käynnistetty. Itsekriittisesti on nostettu esille, että pitäisikö meidänkin pohtia asioita enemmän sisältö- sidonnaisesti eikä muotosidonnaisesti. Toisin sanoen tulopoliittinen ratkaisu on viimekädessä vain keino saavuttaa tärkeäksi katsottavia asioita kuten liittokierroskin, ei itseisarvo. Näin varmaan on hyvä ajatella ja asettaa ensin kysymys millaisia asioita SAK:laisen ay-liikkeen pitää edistää ja puolustaa seuraavalla työmarkkinakierroksella. Ydinkysymys onkin, millaisella sopimusstrategialla voidaan nykyisessä taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa parhaiten huolehtia muutosten hallinnasta ja oikeudenmukaisuudesta.

On selvää, ettei yhteiskunta eikä työelämä ole valmis eikä riittävän tasa-arvoinen ja turvallinen. Siksi on tärkeää, että meillä on uudistustavoitteita ja rohkenenkin esittää keskustelujen pohjaksi joitakin ajatuksia.

Arvioni on, että seuraavankin työmarkkinaratkaisun tärkein asia on varmistaa sellaisen talouspoliittisen linjan jatkuminen, joka tukee paranevaa työllisyyttä ja varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden ja sosiaalisen suojaverkon rahoituksen. Nyt on harkituin askelin mahdollisuus edetä hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä.

Toiseksi tavoitteena tulisi olla sopimusratkaisu, joka toisi mahdollisimman tasaisen ja tasa-arvoisen ostovoimakehityksen palkansaajille niin julkisella sektorilla, yksityisissä palveluammateissa kuin teollisuudessa.

Kolmantena tavoitteena olisi edistää tasa-arvoa vahvistavia sosiaalisia sekä työssä osaamista ja jaksamista tukevia uudistuksia. Niiden tavoitteena on auttaa palkansaajia selviytymään työssä ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

Myös tietoyhteiskunnan mahdollisuudet on ulotettava palkansaajiin ja heidän perheisiinsä kuten EU:n yhteisessä politiikassa on korostettu. SAK:n on oltava vahvasti nuorten ja lapsiperheiden ongelmista kiinnostunut ja uudistuksia ajava liike.

Neljänneksi tavoitteeksi olisi asetettava ay-liikkeen edellytysten vahvistaminen sen hoitaessa jäsenten edunvalvontaa työpaikkatasolla yhä kasvavien haasteiden – mukaan lukien paikallisen sopimisen laajenemisen – paineessa. Luottamushenkilöiden aseman ja toimintaedellytysten parantaminen onkin liikettämme yhdistävä tavoite.

Näiden tavoitteiden lisäksi ei olisi pahitteeksi, jos pystyisimme tulevaisuudessakin turvaamaan SAK:laisen ay-liikkeen puhevallan myös yhteiskunnallisena vaikuttajana talous-, sosiaali- ja työelämän kehittämistä koskevissa asioissa.

Hyvät valtuutetut,

Arvioni on, että nyt toteutuneen hallitun liittokierroksen jälkeen ei ole itsestään selvää, että toinen peräkkäinen liittokierros sujuisi samoilla nuoteilla ja yhtä vakaasti. Saattaa olla myös niin, että SAK:n sisäinen solidaarisuus joutuisi turhan koville. Saattavat olla vähissä ne tietä auraavat liitot, jotka toistamiseen rakentaisivat yleisen linjan muidenkin turvaksi. Vaikka inflaatiolukumme ei vielä hälyttävä olekaan ja kustannuskehitys on hallinnassa, kannattaa inflaation kasvun vaaroihin kiinnittää huomiota ja pyrkiä siihen, että emme ajaudu palkka-palkka-kierteen kautta uuteen inflaation aikakauteen. Tämä olisi myrkkyä työllisyydelle ja oikeudenmukaiselle tulonjaolle.

Pidempiaikaisen tupo:n mahdollisuudet selvitetään

Työllisyyden, työelämän kehittämisen ja sosiaalisten tavoitteiden saavuttamisen sekä palkansaajien mahdollisimman tasaisen tulokehityksen varmistamiseksi pidän perusteltuna, että SAK on osaltaan valmis selvittämään mitä edellytyksiä on liittokierroksen jälkeen palata yhteiseen ja pidempiaikaisen, tuloratkaisun rakentamiseen tämän vuoden syksyllä. Ainoa oikea lähtökohta ratkaisulle on, että sen tulee kattaa kaikki sopimusalat.

Tavoitteeksi voisi ottaa noin kolmen vuoden mittaisen tuloratkaisun, joka kantaisi aina vuoden 2003 syksyyn. Tällainen sopimuskausi mahdollistaisi myös sen, että maan hallitus osana tehtävää ratkaisua päättäisi myös vuoden 2002 ja 2003 palkkaverotusta koskevista ratkaisuista. Tavoitteena olisi varmistaa hyvä ostovoimakehitys palkansaajille ja oikeudenmukainen tulonjako palkankorotusten ja veronkevennysten yhteensovittamisella. Työnantajien on syytä tiedostaa, että uutta ratkaisua suunniteltaessa veronkevennyksillä ei poisteta tarvetta palkkojen korotuksiin. Palkansaajien ostovoimaa koottaessa tulee palkkaratkaisujen osuuden olla veronkevennyksiä merkittävämpi.

Pidempiaikaisen tuloratkaisun yksityiskohtaisempien palkkatavoitteiden asettaminen on vielä ennenaikaista. Aikaisemmissa tuloratkaisuissa käytetty jakovaramalli on ollut se, että työtulot nousevat sopimuskaudella inflaation ja arvioidun kansantalouden keskimääräisen työntuottavuuden summaa vastaavasti. Tämä ajattelutapa on hyvä lähtökohta myös uuden tuloratkaisun palkkaraameille. Solidaarisuutta on se, että palkkojen korotusvarasta osa tulee käyttää matalapalkkaisten ja naisten palkkakehitystä tukevaan tasa-arvoerään. Se, miten tiukaksi tai joustavaksi tuloratkaisun palkkalinja määritellään, vaatii sisäisen keskustelumme syventämistä.

Tuloratkaisu edellyttää tuekseen pidempiaikaiseen sopimukseen sopivan ansiokehityslausekkeen ja indeksiehdon. Nämä järjestelyt luovat turvallisuutta pidemmän sopimuskauden mahdollisten odottamattomien yllätysten varalle.

Uskon, että nyt tehdyt vuotta pidemmät sopimusratkaisut on mahdollista niveltää tässä hahmottelemani tuloratkaisun aikatauluun. Tällaisesta niveltämisen tekniikasta meillä on vuoden 1995 tuloratkaisuneuvottelujen ajoita onnistuneita kokemuksia. Pidempiaikainen tuloratkaisu tulee rakentaa sellaiseksi, että se mahdollistaa – jatkuvan neuvottelukulttuurin mukaisesti – sopimuskauden aikana järkevän liitto-osapuolten kesken tapahtuvan sopimuspoliittisen kehittämistyön eikä jähmetä asioiden hoitamista.

Tuloratkaisulla pitää olla laadullista sisältöä

Hyvät toverit,

Valtuustomme kokous linjasi viime keväänä eräitä keskeisiä laadullisia uudistuksia mahdollisen tuloratkaisun osaksi. Nämä uudistustavoitteet eivät ole menettäneet ajankohtaisuuttaan liittokierroksen jälkeenkään.

Esitän nyt joukon sellaisia jäsentemme elämän ja toimeentulon kannalta tärkeitä asioita, joita voitaisiin edistää tuloratkaisulla, jos niin halutaan.

Uuden mahdollisen tuloratkaisun laadullisissa tavoitteissa tulee keskittyä muutamaan ja palkansaajakuntaa yhdistävään asiaan. SAK:n tulee olla valmis hakemaan yhteistä linjaa myös muiden palkansaajajärjestöjen kanssa uuden ratkaisun linjallisista tavoitteista.

Jäsentemme työelämän muutoksissa pärjäämisen ja työsuhdeturvan kannalta palkansaajille tärkeä avainasia on, että varmistetaan ammatillisen osaamisen korkea taso. Nykyisin työelämässä olevista, keski-ikäisistä työntekijöistä lähes joka kolmannelta puuttuu ammatillinen tutkinto ja työttömistä keski-ikäisistä ammatillinen tutkinto puuttuu joka toiselta. Työnantajilla on oltava nykyistä suurempi vastuu henkilöstönsä koulutuksen lisäämisestä. Koulutusvakuutuksen kolmas vaihe odottaa edelleenkin ratkaisuja, joilla turvataan työstä käsin mahdollisuus asiamukaisin korvauksin omaehtoiseen ja pidempikestoiseen koulutukseen. Uuden tuloratkaisun tärkeimpiä elementtejä on laaja, kolmikantaisesti valmisteltu koulutuspaketti. Koulutuksella tulee varmistaa myös se, etteivät palkansaajat putoa tietoyhteiskunnan kehityksen kyydistä.

Hyvinvointia tulee lisätä myös työelämässä. Siksi nyt valmisteilla olevan työssäjaksamisen toimenpideohjelman edistämiseksi tulee sopia toimista, jotka konkreettisella tavalla vaikuttavat työelämän arjessa. Työssä jaksamisen ja ennakoivasta työkyvyn parantamisesta tulisikin sopia raamit, jotka tukevat paikallista sopimista ja yhteistyötä.

Toiseksi on saatava hyvä alku uudistuksille, joiden tarkoituksena on auttaa lapsiperheitä selviytymään nykyistä paremmin ja vähemmällä ahdistuneisuudella työn ja perhe-elämän vaatimusten yhteensovittamisesta. Tällainen uusajattelu vaatisi onnistuakseen pidempiaikaisen ja monia asioita sisältävän toimenpideohjelman, joka laadittaisiin kolmikantapohjalla. Ohjelman rakentaminen ja toimien aloittaminen olisi luonteva osa seuraavaa tuloratkaisua. Toimenpideohjelman konkreettinen tavoite olisi toteuttaa mm. sellaisia inhimillisiä työaikajärjestelyjä, jotka tukevat työn ja perhe-elämän parempaa yhteensovittamista.

Myös erilaisia perhetukia tulee kehittää siten, että ne mahdollistavat paremmin työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Esimerkiksi korottamalla osittaisen hoitorahan tasoa voitaisiin tukea osittaisen hoitovapaan käyttöä. Perhevapaiden käyttöä on joustavoitettava ja tasattava nykyistä enemmän, jotta naisten mahdollisuus osallistua työelämään paranisi. Isille tarkoitettua vapaata tulisi lisätä. Vanhempainloman käyttövapaa tulisi jakaa vanhempien kesken siten, että annetaan mahdollisuus vanhempainloman puolittamiseen niin, että lapsen äiti ja isä ovat osa-aikatyössä ja osa-aikavanhempainlomalla. Näillä esimerkeillä haluan kuvata nyt esille nostetun tavoitteen konkreettista sisältöä. Kaiken takana on ajatus siitä, että ihmiset ovat jo joustaneet työelämän tarpeille – nyt on työnantajien vuoro joustaa perheiden tarpeille.

Hallitus voisi harkita toimenpide-esitystä tuloratkaisun yhteyteen kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamisen vauhdittamiseksi.

Kolmas laadullinen tavoite voisi olla luottamushenkilöiden aseman ja toimintaedellytysten parantaminen. Tämä liittyy sekä paikallisen sopimisen hallintaan että niihin koviin edunvalvontahaasteisiin, joita tämän päivän luottamushenkilöt kohtaavat. Erityisesti pienempien työpaikkojen edunvalvonnan järjestäminen on tässä yhteydessä tärkeä asia.

Neljäntenä laadulliseksi tavoitteeksi on paikallaan asettaa helatorstain jälkeisen lauantain saaminen vapaaksi kaikille palkansaajille. Osassa sopimuskenttää tämä on jo ratkaistu. On parempi, että tämä asia sovitaan nyt keskitetysti, muutoin monet liitot etsivät ensi syksynä toisen reitin tämän ratkaisun aikaansaamiseksi. Työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan on varsin pian sovittava myös siitä, miten hyviä kokemuksia tuottanutta vuorotteluvapaajärjestelmää jatketaan ja kehitetään.

Tuoreet jäsentutkimuksen tulokset kertovat, että liittokierroksen jälkeenkään odotukset yhteiseen tuloratkaisuun paluuseen eivät ole vähentyneet – päinvastoin; 54 prosenttia odottaa seuraavalta sopimuskierrokselta keskitettyä sopimuskierrosta. Liittokierrosta pitää parhaana 17 prosenttia. Peräti 84 prosenttia SAK:laisista vaatii hillitsemään eri toimialojen välistä palkkaerojen kasvua.

Reilun pelin säännöt työelämään

Hyvät valtuustotoverit,

Komiteaesitys työsopimuslain uudistamisesta on yli neljän vuoden ponnistelujen jälkeen valmistunut. Esitys oli eri tahojen tavoitteista työllä ja vaivalla rakennettu kompromissi. Uudistuksen herkkä tasapaino palkansaajien kannalta saavutettiin sillä, että yleissitovuutta koskevat määrittelyt kehitettiin vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita ja vahvistamaan palkansaajien sopimusturvaa. Lisäksi vuokra- ja määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevien asema esityksen mukaan paranisi.

Täytyy kuitenkin muistaa, että komitean esitykseen sisältyy myös joukko palkansaajille ongelmallisia vastaantuloja työnantajien suuntaan. Myös yleissitovuutta koskeva lainkohta ja sen perusteiden tarkistus oli kompromissi, johon kaikki keskeiset työmarkkinajärjestöt yhtyivät.

Hallituksen päätöksenteon pohjaksi valmisteltiin poikkeuksellisen laajalla yksimielisyydellä ja laadukkaalla teknisellä valmistelulla esitys, jonka pohjalta olisi pitänyt olla turvallista ja helppoa antaa lakiesitys eduskunnalle.

Esityksen ensimmäinen käsittely 17.5. hallituksen iltakoulussa oli paha pettymys. Hallitus ei vastannut esityksen rakentamisesta vastuuta kantavien tahojen luottamukseen luottamuksella. Kokoomus asetti SY:n tavoitteita tukien yleissitovuutta koskevan lain perusteiden muotoilut kyseenalaisiksi ja vaati palaamista vanhaan ja käytännössä heikennyksiä palkansaajien sopimusturvaan. Tästä seurasi, että hallituksen iltakoulussa yleissitovuuden perusteluista muotoutui hahmotelma, joka toteutuessaan johtaisi yleissitovuussäädösten tosiasialliseen heikentymiseen nykytilaankin verrattuna. Muotoilut eivät turvaisi myöskään rajamaastossa olevien, vakiintuneiden sopimusalojen pääsyä yleissitovien sopimusten piiriin. Tämä oli takaisku palkansaajien sopimusturvan varmistamiselle. Näin toimiessaan hallitus viesti myös sitä, että vastuuta kantavien työmarkkinaosapuolten valmistelutyö on kyseenalaistettu.

Ammattitaitoinen valmistelutyö ei paina poliittisessa harkinnassa silloin, kun villien työnantajien etuja pitää vaalia. Miten voimme vastaisuudessa tämänkaltaisissa asioiden valmisteluissa luottaa siihen, että kompromissien teko ja vastuun kantaminen on järkevää, jos se köykäisin poliittisin perustein kyseenalaistetaan.

Onneksi iltakoulussa syntynyt ministeriryhmän muotoilu ei ole hallituksen päätös asiasta: Kaiken tapahtuneen jälkeen, ainoa oikea ratkaisu olikin viheltää palkansaajien sopimusturvalla leikkivä poliittinen peli poikki ja ottaa asian käsittelylle riittävä jatkoaika. SAK ei tule missään olosuhteissa hyväksymään sitä, että työsopimuslaki uudistettaisiin yleissitovuussäädösten osalta hallituksen iltakoulussa kaavailulla, sopimusturvaa heikentävällä tavalla. Olisi kestämätöntä, jos yleissitovuuden arvioinnissa palattaisiin epäluotettavien, puutteellisten, vanhentuneiden ja riidanalaisten tilastotietojen pohjalta tapahtuvaan sopimusten kattavuuden arviointiin, jolloin myös oikeusturva kärsisi pahasti.

SAK ei tule koskaan hyväksymään sellaista lopputulosta, että yleissitovuuden määrittely sidotaan tosiasiassa vain työnantajapuolen järjestäytymiseen. Tällöinhän palkansaajien sopimusten vähimmäisturvasta pääsisi eroon eroamalla työnantajajärjestöstä eikä työntekijöillä olisi tähän mitään vaikutusmahdollisuuksia. Ei kai hallitus voi tätä tarkoittaa.

Ainoa oikea ja toimiva menettely jatkossa on palata tässäkin kohdassa komitean laajalla yksimielisyydellä ja harkinnalla esittämälle linjalle – muutoin reilun pelin säännöt eivät toteudu. Synkkä arviomme on, että nykyinenkin laki yleissitovuuden osalta on palkansaajien kannalta hallituksen alustavia kaavailuja parempi.

On selvää, että työsopimuslain kokonaisuudistuksesta on aikaansaatava palkansaajien sopimusturvaa vahvistava ja yleissitovuudenkin osalta palkansaajapuolta tyydyttävä ratkaisu ennen kuin edellytykset uuden ja pidempiaikaisen tuloratkaisun sopimiselle täyttyvät.