Me olemme syystäkin ylpeitä suomalaisesta sopimusyhteiskunnasta. Hyvän kolmikantayhteistyön - maan hallituksen, työnantajajärjestöjen ja palkansaajajärjestöjen yhteistyön - avulla olemme nostaneet maan lamasta ja säilyttäneet hyvinvointiyhteiskunnan perustan. Tuloksien perusteella voisi toivoa kolmikantayhteistyön aatteen ja käytännön sementoituneen pysyvästi suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteisiin.

Sopimusyhteiskunnan säilyminen edellyttää kuitenkin sen kaikkien kolmen tukijalan kykyä ja valmiutta tuon mallin tukemiseen. Minkä tahansa osapuolen luopuminen kolmikantayhteistyöstä kaataa väistämättä koko rakennelman. Emme näin ollen voi liiaksi luotta mallin pysyvyyteen. Onhan mahdollista sekin, että "suomalainen mallimme" on muodostunut vain satunnaisesti ja hetkelliseksi erilaisten intressien yhteen loksahtamisen seurauksena. Onko niin, että sopimusyhteiskuntamme vankka kolmijalka lepääkin varsin hauraalla jäällä?

Nykyinen hallitus on ollut valmis yhteistyöhön työelämän osapuolten kanssa. Hyvää kokonaisarvosanaa eivät kokonaan pilaa sen enempää hallituskauden alun työttömyysturvan heikennyshalut kuin nykyinen työsopimuslakisekoilukaan. Kokoomuksen toimet villien yrittäjien vapaamatkustusoikeuksien vahvistamiseksi kuitenkin osoittavat sen nykyjohdon korostavan yrittäjien etua palkansaajien perusoikeuksien kustannuksella.

Keskustapuolueen työreformista varmaan puhutaan tänään paljon ja ansaitusti. Käsittelen asiaa siksi seuraavassa vain lyhyesti. Minun on mahdotonta ymmärtää, miksi Kepu on tähän ratkaisuunsa päätynyt. Sitä ihmettelevät ja paheksuvat myös mm. Keskisuomalainen-lehden päätoimittaja Erkki Laatikainen ja Kokoomuksen Ben Zyskowicz. Tällä esityksellään Kepu sanoutuu irti suomalaisesta sopimusyhteiskunnasta ja koheltaa kuin sika vatukossa alueella, jolla kaikki - sen omat kannattajatkin - tietävät Kepun olevan vain kurja harrastelija. Esityksessä näkyy Suomen yrittäjien Vanhahtava sormenjälki ja Eskon puumerkki, jolla Esko Aho takertuu vanhoihin turhautumiinsa. Kepun viime vaalien John Wayne-sitaattia mukaillen lienee niin, että "tomppelin on tehtävä mitä tomppelin on tehtävä".

Sopimusyhteiskunnan jatkuvuudelle riski muodostuu jos Kokoomus huomaakin sen ohjelmien olevan linjassa Kepun työreformin kanssa. Jospa Kepu ja Kokoomus yhdistävätkin linjansa ja voimansa jo nyt tai viimeistään eduskuntavaalien jälkeen luodakseen todella "yrittäjäystävällisen" yhteiskunnan? - Se on aivan mahdollinen tulevaisuudenkuva ja toteutuessaan merkitsisi sopimusyhteiskunnan loppua.

Entä mikä on lopultakin työnantajien valmius sopimusyhteiskunnan ylläpitoon? Heidän linjansahan on muuttunut huimasti verrattuna 10 vuoden takaisiin "saatanallisiin säkeisiin". TT on nyt valmis yhteistyöhön palkansaajajärjestöjen kanssa ja pitää toimivaa neuvottelujärjestelmää vakaan kehityksen keskeisenä myötävaikuttajana. Työnantajajärjestöjen kanssa on solmittu ne kaksi tupoa, joiden avulla lama on voitettu ja työllisyyttä parannettu merkittävästi. Mutta ovatko menneet saavutukset myös jatkuvuuden tae?

Työnantajien valmius tehtyihin tupoihin on voinut olla pelkästään käytännöllistä. Hehän ovat omasta näkökulmastaan saaneet sovittua lähes puolen vuosikymmenen työrauhan ilman isoja laadullisia uudistuksia ja hyvin matalilla palkankorotuksilla palkansaajien vaihtaessa tuloverohelpotukset ostovoimansa kasvuun. Samalla on varmistettu Suomen jäsenyys sekä EU:ssa että EMU:ssa ja luotu talouden toiminnalle välttämätöntä vakautta ja kilpailukykyä.

Jatkuuko tämä linja Emu-Suomessa silloinkin, kun tuloverotusta ei enää voida alentaa ostovoiman nostamiseksi, vaan tarvitaan ihan oikeita palkankorotuksia? Tai kun palkansaajat edellyttävät tuntuvia laadullisia uudistuksia vaikkapa palkkamaltin hintana? Ainakin jatkuvan sopimisen periaate, jonka olemme kovasti toivoneet etenevän liittotasolla, näyttää tällä hetkellä keskusjärjestötasolla toimivan kovin kehnosti.

Työnantajajärjestöjen työmarkkinajohto on vaihtunut ja vaihtumassa. Onko uusilla johtajilla näkemystä, uskallusta ja voimaa vetää kansakunnan edun mukaista pitkän tähtäyksen yhteiskuntapolitiikkaa tilanteessa, jossa juppihenkisten optioahneitten johtajien osuus ja vaikutusvalta näyttää olevan kasvussa? Ja jos Kepun ja/tai Kokoomuksen työmarkkinalinjaukset alkavat elää vaalien jälkeen, malttavatko työnantajajärjestöt olla käyttämättä tilannetta hyväkseen? - Epäilen siis, että jollei työnantajajärjestöjen valmius kolmikantayhteistyöhön ole olemukseltaan olennaisesti periaatteellista, se saattaa kadota käytännön tilanteiden salliessa ja lyhytnäköisten etujen niin vaatiessa.

SAK varmaankin on sopimusyhteiskunnan ja kolmikantayhteistyön vankkumaton ja periaatteellinen kannattaja? Periaatetasolla SAK:ssa, liitoissa ja työpaikoilla kolmikantayhteistyö ja sopimusyhteiskunnan malli saavat vankkaa kannatusta. Käytännön tulokset riippuvat kuitenkin SAK:n toiminnan yhtenäisyydestä.

SAK:ssa ja useimmissa liitoissa tehdään yhteistä edunvalvontatyötä poliittisista kannoista riippumatta ja myös poliittisia vakaumuksia kunnioittaen. Voimme kaikki olla ylpeitä siitä, että viimeaikaisten mielipidetutkimusten mukaan Vasemmistoliiton kannattajat arvostavat monessa suhteessa SAK:ta ja sen toimintaa eniten. - Muistatteko, minkälaisia puheita täällä valtuustossakin ennen pidettiin?

Ei tämä tulivuori kuitenkaan vielä ole kokonaan sammunut. Poteroihinsa jääneitä on vielä puolin ja toisin. Tarvitaan vain muutama esimerkki, joissa enemmistöryhmä väärinkäyttää enemmistöään tai vähemmistöryhmä lähtee keräilemään populistisia irtopisteitä, ja rintamalinjat muodostuvat taas. Sisäisten yhteenottojen oloissa SAK:sta ei ole sopimusyhteiskunnan ylläpitäjäksi. Syntyvä vahinko olisi arvaamattoman suuri niin maallemme kuin SAK:lle organisaationa. Siksipä SAK:n sisäistä yhteistyötä on vaalittava erityisen huolellisesti.

SAK:n toiminnan yhtenäisyyttä saattaa poliittisia erimielisyyksiä enemmän vaarantaa liittointressien eriytyminen. Järjestörajakiistat näyttävät yleistyvän työelämän rakennemuutoksen myötä. Yhteinen etumme on, että löydämme menettelyt, joiden avulla näitä kiistoja voidaan vähentää ja ratkoa ilman näkyviä sisäisiä yhteenottoja, jotka vielä saattavat kohdistua kiistan ulkopuolisiin. Sektoriyhteistyön tiivistäminen, suurempien liittokokonaisuuksien muodostaminen ja SAK:n sisäinen sovittelu- ja ratkaisumekanismi saattaisivat tarjota vastauksia tähän ongelmaan.

Sopimusyhteiskunnassa voimme vaikutta vain yhdessä, emme hajanaisena laumana. Siksi on välttämätöntä, että kun työehdoista neuvotellaan, SAK-laisen ay-liikkeen linjat ovat yhdenmukaiset ja yhdessä sovitut, olipa kyseessä pyrkimys tulopolittiseen sopimukseen, keskitettyyn ratkaisuun tai sopimusalaperusteiseen malliin kaikkine sen eri vaihtoehtoineen. Nyt ei ole syytä kiivailla sen tai tämän mallin puolesta. Pidetään vaihtoehdot avoimina ja katsotaan sekä yhteiskunnan tilaa että omia tarpeitamme eduskuntavaalien jälkeen.

Olen lyhyesti koettanut osoittaa, että erinomaisena pitämämme sopimusyhteiskunnan jatkuvuus ei ole mitenkään itsestään selvää. Sen voi mikä tahansa kolmikannan osapuoli yksin kaataa, tahtoen tai tahtomattaan. Kaksijalkainen jakkara ei pysy pystyssä.

Meidän vastuumme on toisaalta olla omin toimin vaarantamatta kokonaisuutta, yhteistä hyvää - minkä esim. Kepu näyttää olevan valmis tuhoamaan - ja toisaalta ja ennen kaikkea pitää huolta omista riveistämme. Nyt pitäisi jaksaa katsoa nenäänsä pitemmälle ettemme saisi pitkää nenää. Mitä vahvempi ja yhtenäisempi SAK ay-liikkeenä on, sitä vaikeampaa on muiden uskoa menestyvänsä ay-liikettä vastaan suunnatuissa toimissaan ja sitä enemmän SAK:n sana painaa myös sopimusyhteiskunnan tulevaisuutta ratkottaessa.