Yhteiseen rahaan siirtyminen merkitsee Suomessa selkeätä pelisääntömuutosta. Devalvaatio jää pois. Sopeutuminen matalaan inflaatioon on välttämätöntä. Tässä tavoitteessa epäonnistumista ei voida hyvittää valuuttakurssipäätöksillä, vaan joudumme itse kantamaan seuraukset. Korkea inflaatio johtaa vientimenetyksiin ja tämä työpaikkojen katoamiseen. Harha-askeleet maksetaan työllisyystappioina ja korjausliikkeet tulevat ay-liikkeen itsensä tehtäväksi. Tämä edellyttää, että palkkahinnoittelussa siirrymme lekatarkkuudesta kelloseppätyöhön. Nimelliskorotuksien korostamiseta on katseet suunnattava ostovoiman korottamiseen ja työllisyyteen.

Olemmeko me - ay-liikkeen päättäjät ja jäsenistö - tähän valmiita? Jos itse olemme valmiita sopeutumaan matalaan inflaatioon ja uskomme tämän olevan totta laajemminkin, on meillä edellytyksiä lähteä yhteiseen rahaan mukaan. Jos epäilemme omaa kykyämme - jos uskomme korkeiden nimelliskorotusten ja inflaation autuuteen - on parempi jäädä ulkopuolelle ja jättää itsellemme devalvaatiomahdollisuus jatkossa. Samalla meidän täytyy kuitenkin hyväksyä, että kysymys on lisäajasta - ei pysyvästä valinnasta - ja että tästä mahdollisuudesta maksamme väistämättä myös tiettyä vakuutusmaksua korkeampina korkoina.

Sitoutumisen matalaan inflaatioon täytyy luonnollisesti koskea kaikkia talouden toimijoita, julkista valtaa ja yrityksiä siinä missä palkansaajiakin. Pelisääntöjen täytyy Emu-kentässä olla samat kaikille pelaajille.

Uskon, että Talous- ja rahaliiton syntyminen on luonteva osa tiivistyvää eurooppalaista yhteistyötä. Se ei kuitenkaan ole ongelmaton - ei meille eikä muillekaan EU-valtioille. Yksi kysymys on, miten Euroopan keskuspankin politiikka vastaa Suomen talouden kehityksen tarpeita. Samoin meille on hyvin tärkeätä, että Emu-kriteereitä ei Emussa tulkita tavalla, josta omista toiminnastaan riippumatta eri suhdannerytmiä kulkevat maat, kuten Suomi joutuisivat kärsimään.

Talous- ja rahaliitossa mukanaolo - tai ulosjäänti - ei ole vaikutuksiltaan mustavalkoinen. Kyseessä on ratkaisu, jonka tekeminen asettaa molemmissa vaihtoehdoissa myös kansalliselle talous- ja työmarkkinapolitiikalle uusia vaatimuksia. Jäsenyyden kannattavuus on paljolti kiinni myös siitä, miten onnistunutta politiikkaa osaamme tehdä kansallisesti ja kuinka paljon voimme vaikuttaa Emun politiikkaan sisältäpäin.

Tulopolitiikan merkitys ei Emu-oloissa vähene, vaan korostuu.

Ulosjäävät maat eivät muodosta mitään yhtenäistä kerhoa, jolla olisi pyrkimystä yhteiseen talous- tai rahapolitiikkaan, vaan kukin hoitaa ratkaisussa omia erityisongelmiaan. Ulosjäävät maat näyttävät sijoittuvan eräänlaiseen odotushuoneeseen siksi aikaa, että saavat omat sisäpoliittiset syynsä tai talousvaikeutensa pois päiväjärjestyksestä ja voivat hakea jäsenyyttä. Tulevaisuuden kehityksen arvioinnin kannalta on merkittävää, että Englannin uusi pääministeri on lähtenyt selvästi valmentamaan brittejä yhteiseen rahaan. Linjapuheessaan Englannin elinkeinoelämän edustajille pääministeri Blair viikko sitten kehotti yrityksiä selväsanaisesti varautumaan yhteiseen rahaan.

Kaikki viittaakin siihen, että ulkopuolelle jäänti olisi vain väliaikaisratkaisu.

Toisekseen Emun syntyminen vaikuttaa väistämättä myös ulkopuolelle jäävien elämään. Vaatimukset julkisen talouden alijäämien kurissapitämisestä ja matalasta inflaatiosta koskevat väistämättä myös ulkopuolelle jääviä. Tämä vain tapahtuu ei Emu-kriteerien ja vapaaehtoisuuden vaan markkinavoimien valvonnassa.

Demokraattiseen vuoropuheluun liittyy esityksemme Euroopan keskuspankin yhteyteeen perustettavasta neuvoa-antavasta työmarkkinajärjestöjen komiteasta. Odotammekin, että Suomen hallitus lähtisi jo joulukuun huippukokouksessa viemään eteenpäin tätä ehdotusta.

Valtuuston asia on tänään arvioida SAK:n edustajakokouksen asettamien Emu-tavoitteiden toteutumista. Oma arvioni on, että kaikki keskeiset tavoitteemme ovat toteutuneet vähintäänkin tyydyttävällä tavalla. Tämä liike on edelleenkin kykenevä asettamaan laajoja yhteiskunnallisia tavoitteita ja viemään ne yhdessä lävitse.

Talous- ja rahaliitto toteutuu sovitussa aikataulussa ja laajana 10 - 11 maan liittona. Suomen kannalta turvallisempi vaihtoehto on olla EU-maiden enemmistön mukana, kun Talous- ja rahaliitto runsaan vuoden kuluttua käynnistyy. Kun SAK:n asettamat reunaehdot - palkansaajan sopimusturva, yleissitovuus ja puskurirahastot - ovat täyttyneet, on SAK:n syytä tukea Suomen osallistumista. Ulosjäämällä emme voi saavuttaa kestäviä etuja eikä ulosjäänti olisi myöskään tosiasiassa pysyvä vaihtoehto.