SAK STTK AKAVA
Toimituksille
1.12.2000
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK
ja AKAVA vaativat EU:n perusoikeuskirjan hyväksymistä ja voimaan saattamista
oikeudellisesti sitovalla tavalla ensi viikolla pidettävässä Nizzan huippukokouksessa.
Tämän lisäksi peruskirjan sisältöä tulisi parantaa niin, että siinä selkeästi
mainittaisiin rajat ylittävät järjestäytymis-, sopimus- ja lakko-oikeudet.
Palkansaajakeskusjärjestöjen
puheenjohtajat Lauri Ihalainen, Mikko Mäenpää ja Risto Piekka luovuttivat tänään
pääministeri Paavo Lipposelle yhteisen kannanoton EU:ta uudistavan hallitusten välisen
konferenssin ja Nizzan huippukokouksen asioihin. Kannanotossa painotetaan perusoikeuksia
ja unionin päätöksenteon uudistamista.
Järjestöjen mielestä Nizzan
huippukokouksen on pystyttävä riittäviin uudistuksiin, jotta unioni voisi säilyä
toimivana ja tehokkaana myös itä-laajentumisen jälkeen. Jokaisen jäsenvaltion tulee
säilyttää oma komissaarinsa. Komission vahvaa asemaa tulee painottaa, sillä vahva
komissio on kaikkien jäsenmaiden etu. Myös ministerineuvoston äänten uudelleen
painottamisessa pitää säilyttää pienten ja suurten maiden tasapaino. Lisäksi
kaikissa päätöksenteon malleissa tulee saada vähintään puolet jäsenvaltioista
ratkaisujen taakse.
Talous- ja sosiaalikomitean
jäsenmäärän tulee olla sama kuin alueiden komitean. Molempien komiteoiden
jäsenmäärää tulee lisätä laajentumisen myötä.
Päätöksenteon tehokkuuden kannalta
määräenemmistöpäätöksien lisääminen nykyiseen verrattuna on
palkansaajajärjestöjen mielestä kannatettavaa. Määräenemmistöpäätöksiin tulisi
siirtyä pääsääntöisesti mm. työ- ja sosiaalipolitiikassa, syrjintäkysymyksissä ja
kansalaisten liikkumista koskevissa kysymyksissä.
SAK:n, STTK:n ja AKAVAn mukaan unionin
toiminnan ja päätöksenteon tulisi pysyä mahdollisimman yhteisöllisenä. Ns.
tiivistetty yhteistyö voi tarjota mahdollisuuden jäsenvaltioiden yhteisölliselle
toiminnalle hallitustenvälisyyden sijaan. Tiivistetystä yhteistyöstä ei kuitenkaan saa
tulla keinoa välttää tai alittaa unionin yhteisiä työ- ja sosiaalialan
vähimmäistasoja eikä siitä saa aiheutua kilpailun vääristymiä. Siksi peruskirjan
tiivistettyä yhteistyötä koskeviin yleisiin periaatteisiin tulisi lisätä, että se ei
saa estää työelämän ja sosiaalisen suojelun korkeaa tasoa.
Järjestöt toivovat, että unionin
tulevaisuuden kysymyksistä jatketaan vastaisuudessakin laajaa ja ennakkoluulotonta
keskustelua sekä kotimaassa että EU-tasolla.
|