Toimituksille
24.10.2000
SAK:n hallitus vahvisti tiistaisessa
kokouksessaan järjestön ostovoimatavoitteet käynnissä olevalle tulokierrokselle. SAK:n
tavoitteena on vakaan taloudellisen kasvun, myönteisen reaaliansiokehityksen sekä
työllisyyden tukeminen. SAK painottaisi korotukset nimenomaan pieni- ja keskituloisille,
jolloin myös myönteiset seurausvaikutukset kotimaiseen kysyntään ja työllisyyteen
ovat suurimmat.
Tulopoliittisen selvitystoimikunnan
laskelmat osoittavat, että palkansaajien ostovoiman kasvu jää tänä vuonna lähelle
nollaa. Palkkojen osuus kansantuotteesta on ennätyksellisen alhaalla samalla kun
yritysten kilpailukyky erinomainen ja tulosnäkymät hyvät. Tämän vuoden huono
ostovoimakehitys ja samaan aikaan yritysten hyvä kannattavuus antaa perusteet SAK:lla
tavoitella tällä sopimuskierroksella hiukan suurempia korotuksia kuin edellisellä
tupokierroksella vuonna 97.
Maltillisen korotustason perustana on
indeksiehto, jolla voidaan rauhoittaa inflaatio-odotuksia ja varautua ennakoimattomiin
taloudellisiin muutoksiin. SAK:n hallitus edellytti, että palkkaratkaisuun indeksiehdon
ohella sisällytetään myös ansiokehityslauseke.
SAK:n tavoitteena on kahden vuoden
sopimuskauden aikana noin kolmen prosentin vuotuinen ostovoiman kasvu. Vuonna 2001
ostovoima kasvaisi noin 3 ½ prosenttia ja vuonna 2002 noin kolme prosenttia.
Ensimmäisenä vuonna huomattava osa
ostovoiman kasvusta syntyy jo päätettyjen verokevennysten kautta. Toisena vuonna
palkkaratkaisun osuus ostovoiman kasvusta olisi suurempi. Ensimmäinen palkankorotus
tulisi voimaan 1.1.2001, toinen vuoden 2002 alussa.
SAK:n tavoittelee 330 markan
yleiskorotusta kuukausipalkkoihin ja kahden markan korotusta tuntipalkkoihin vuosina 2001
ja 2002. Vuonna 2001 palkkaratkaisuun sisältyisi lisäksi 0,7 prosentin liittoerä sekä
0,4 prosentin tasa-arvoerä, joiden käytöstä sovittaisiin alakohtaisesti.
Tasa-arvoerän määrittelyssä huomioitaisiin alan matalapalkkaisuus ja naisvaltaisuus,
jolloin naisvaltaisella matalapalkka-alalla sen vaikutus voisi olla lähellä prosenttia.
Vuonna 2002 liittoerän vaikutus olisi
keskimäärin 0,4 prosenttia. SAK on lisäksi lähtenyt siitä, että koko vuodelle 2002
kaavailtu verokevennyspotti käytettäisiin inflaatiotarkistuksen ohella työmatkakulujen
3000 markan omavastuuosuuden poistamiseen.
Sopimuskorotusten kustannusvaikutus
kansantaloudessa olisi ensi vuonna noin 3,8 prosenttia ja vuonna 2002 noin kolme
prosenttia.
Yhteensä SAK:n tavoittelema palkka- ja
veroratkaisu toisi ensi vuonna 11 000 markan kuukausituloilla palkansaajan kukkaroon noin
411 markkaa kuukaudessa. SAK:laisen perheen käteen jäävä tulo kasvaisi ensi vuonna
keskimäärin noin 887 markalla kuukaudessa
Vuonna 2002 vastaavilla 11 000 markan
kuukausituloilla käteen jäävä tulo kasvaisi noin 352 markalla kuukaudessa.
SAK:laisessa keskivertoperheessä kulutukseen jäisi lisää noin 708 markkaa kuukaudessa.
|