Toimituksille
3.10.2000
Tulopolitiikka ja paikallinen
sopiminen eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, vaikka ne saman janan
ääripäitä edustavatkin. Globaalistumisen myötä tarve vakaaseen ja ennakoitavaan
talouspolitiikkaan kasvaa. Sitä tarvitsevat niin kotitaloudet, yritykset ja kuin koko
kansantalouskin. Ja se voidaan aikaansaada tulopolitiikalla, totesi SAK:n johtaja Pekka
Ahmavaara puhuessaan tänään paikallista sopimista koskevassa seminaarissa Seinäjoella.
Näiden raamien puitteissa
tarvitaan joustavuutta. Sitä tarvitsevat työntekijät vaihtelevien elämäntilanteidensa
huomioon ottamiseksi. Sitä tarvitsevat myös yritykset sopeuttaakseen toimintansa
yrityksen erityispiirteiden mukaisesti. Paikallinen sopiminen on siis perimmiltään
yhteinen etu, kunhan se perustuu yhteistyöhön ja tasa-arvoisuuteen ja kunhan sen avulla
ei haluta muuttaa työehtosopimusten antamaa vähimmäisturvaa. Asiaa koskevat tutkimukset
vahvistavat tämän lähtökohdan. Siten nämä ääripäät edellyttävät ja tukevat
toisiaan. Toimiva kokonaisuus on vastakohtiensa summa, Ahmavaara painotti.
Ahmavaaran mukaan varsinkin
työnantajajärjestöt ovat korostaneet pakallisen sopimisen merkitystä. Tällä
sopimuskierroksella hänen mielestään olisikin mahdollista yhteistoimin edistää
paikallista sopimista.
Tulos- ja voittopalkkioiden
käyttö on jatkuvasti lisääntymässä. Työnantajat ovat ideologisin perustein
halunneet säilyttää näistä palkkioista päättämisen tiukasti vain omissa
käsissään. Kun näiden palkkioiden osuus ansionmuodostuksesta on jatkuvasti kasvussa,
eivät palkansaajat mitenkään voi hyväksyä tällaista lähtökohtaa. SAK esittääkin
tupo-tavoitteissaan, että tulos- ja voittopalkkioiden käyttöönotosta ja sen
periaatteista sovittaisiin paikallisesti, Ahmavaara painotti.
Ahmavaara totesikin, että perusteluksi
tavoitteelle riittäköön lainaus TT:n työvaliokunnan tupo-kannanotosta 28. syyskuuta
2000: "Palkanmuodostuksessa tarvitaan yhä enemmän yrityskohtaista joustavuutta.
Tätä korostavat entistä suuremmat ala- ja yrityskohtaiset tuottavuuserot. Palkkausta ja
työaikoja koskevasta paikallisesta sopimisesta on runsaasti myönteisiä kokemuksia ja
siksi on tärkeää kehittää sitä ja laajentaa sellaisille toimialoille, joilla tätä
kokemusta ei vielä ole. (
) Palkanmuodostuksessa on tehtävä tilaa yritysten
sopeutumismahdollisuuksia lisääville toimipaikkatasolla päätettäville
elementeille."
|