Toimituksille
19.6.2000
Talouskasvu jatkuu ripeänä ja koko
julkinen talous on vahvasti ylijäämäinen. Siksi Suomella on lähivuosina mahdollisuus
sekä kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa edelleen, tavoitella täystyöllisyyttä,
vähentää velkaa että lisäksi alentaa palkansaajien tuloverotusta.
SAK:n mielestä veronkevennysvara on
työllisyys- ja oikeudenmukaisuussyistä kohdistettava palkansaajien tuloveron
alentamiseen. SAK esittääkin kolmen miljardin verohelpotusta vuodelle 2001. Paras tapa
toteuttaa kevennys on poistaa työmatkakulujen omavastuuosuus. Matkakuluvähennys olisi
neljä prosenttia palkkatuloista, kuitenkin enintään 3000 markkaa vuodessa.
Enimmäismäärä täyttyy, kun palkkatulot ovat 75 000 markkaa vuodessa. Suuremmatkin
matkakulut voisi edelleen vähentää tekemällä niistä erillisselvityksen. Ehdotuksen
toteuttaminen lisää keskituloisen palkansaajan (12 000 mk/kk) nettopalkkaa noin 100 mk
kuukaudessa.
Ehdotuksen perusteluissa SAK viittaa
siihen, että polttoaineen ja matkalippujen hintojen nousu on johtanut työmatkakulujen
kasvuun. Nykyisen kolmentuhannen markan omavastuuosuuden poistaminen korvaa hintojen
noususta aiheutuvaa työmatkakulujen kallistumista, kannustaa työn vastaanottamiseen ja
on tulonjakovaikutuksiltaan solidaarinen.
SAK:n ehdottama kolmen miljardin markan
tuloverojen kevennys mahtuu hallitusohjelman 10-11 miljardin raamiin. Vuoden 2001
verotuksessa inflaatiotarkistus on tehtävä täysimääräisesti eli 2-3 prosentin
suuruisena. Vuosien 2002 ja 2003 veronkevennysten koosta ja kohdentamisesta SAK esittää
käsityksensä mahdollisen useampivuotisen tuloratkaisun yhteydessä. SAK on valmis
selvittämään työllisyyttä parantavan ja palkansaajien ostovoiman nousun turvaavan
tulopoliittisen ratkaisun solmimisen mahdollisuudet. Edellytyksenä on, että
työsopimuslaista päästään SAK:ta tyydyttävään ratkaisuun ja että lakko-oikeuteen
ei puututa.
Jotta kunnallisia palveluja ei
vaaranneta, kunnille on korvattava työmatkakulujen omavastuuosuuden poistamisesta
aiheutuvat verotulomenetykset. Tästä syystä, ja jotta kilpailu ei vääristyisi
entisestään yksityisen ja julkisen palvelutuotannon välillä, julkisen sektorin
kansaneläkevakuutusmaksu on alennettava ensimmäiseen maksuluokkaan eli 2 prosenttiin.
Leikkauksiin ei perusteita
Ennakoitua parempi talouskehitys tekee
mahdolliseksi palvelujen ja sosiaaliturvan kehittämisen ja epäkohtien korjaamiseen.
Sosiaaliturvan tai julkisten palveluiden lisäleikkauksiin ei ole mitään perusteita. Sen
sijaan lisävoimavaroja on kohdennettava erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden
vähentämiseen ja työttömien auttamiseen myös yksilöllisin toimenpitein, todetaan
SAK:n hallituksen hyväksymässä budjettikannanotossa.
Valtiovallan on huolehdittava ensi
vuoden budjetissa työttömyysturvan rahoitusvelvoitteestaan maksamalla kahdelta vuodelta
kertynyt noin 200 miljoonan markan suuruinen lain edellyttämä siirtymämaksu
työttömyysvakuutusrahastolle. Valtion on myös vastattava jatkossa kokonaisuudessaan
vähimmäisturvaa vastaavasta osasta työttömyyspäivärahoista. Vaje on tällä
hetkellä noin 2 miljardia, joka asteittain on täytettävä. Molemmilla toimenpiteillä
voidaan vastaavasti alentaa palkansaajia ja työnantajia rasittavaa
työttömyysvakuutusmaksua.
Finanssipolitiikan yleislinjan on
korkeasuhdanteessa syytä pysyä varsin tiukkana. SAK arvioi, ettei vuoden 1999
varsinaisen tulo- ja menoarvion noin 194 miljardin menokattoa tarvitsekaan ylittää,
sillä valtionvelan korkomenojen vähenemisestä ja työttömyyden alenemisesta syntyy
valtiontalouteen vähintään viiden miljardin liikkumavara. Tämän liikkumavaran
puitteisiin SAK:n esittämät menonlisäykset mahtuvat hyvin.
SAK korostaa tiedon ja osaamisen
merkitystä nykyajan työelämässä. Aikuisten ammatilliseen lisäkoulutukseen ja
ammatillisten oppilaitosten opetusvälineisiin ja tiloihin tarvitaan lisää voimavaroja,
sillä tehdyt säästöt vaarantavat jo opetuksen tasoa. Vuoden 2001 talousarviossa tulee
avata koulutusväylä niille, jotka ovat työelämässä ilman ammatillista tutkintoa.
Suomen pitämiseksi tietoyhteiskunnan
eturivissä laajakaistaiset tietoliikenneverkot on ulotettava koko maahan. Tiedon
valtaväylien rakentamista ei voi jättää pelkästään telealan yritysten vastuulle.
Valtion omaisuuden yksityistämisessä SAK suosittaa malttia ja huolellista
tapauskohtaista harkintaa. Myyntitulot on käytettävä velanhoidon lisäksi
kansantalouden pitkän aikavälin kasvuedellytyksiä turvaaviin
tulevaisuusinvestointeihin.
Työttömille on tarjottava
pätkätöiden sijaan kokoaikaisia ja pysyviä töitä. Valtion ja kuntien
määräaikaista henkilökuntaa on vakinaistettava. Työttömyysturvassa ja
koulutusvakuutuksen toisen vaiheen toteuttamisessa havaittuja ilmeisiä epäkohtia on
korjattava. Koulutusaika on laskettava työssäoloehdon piiriin, kuten vuosina 1997-98.
Pitkäaikaistyöttömien koulutuspäivärahan saantiehtoja on lievennettävä ja
yhdistelmätuella tehdyn työn tulee kartuttaa työssäoloehtoa täysimääräisesti.
SAK edellyttää, että
hallitusohjelman mukaisia toimia köyhyyden lievittämiseksi aletaan toteuttaa. Tämän
varmistamiseksi budjetin tulonjakovaikutukset eri väestöryhmien ja kotitalouksien
asemaan on selvitettävä erikseen.
Lisätietoja
- osastopäällikkö Pertti Parmanne, puh. (09) 7721 310
- ekonomisti Helena Pentti, puh. (09) 7721 312
|