Koulutusvakuutuksen
eteneminen myönteistä SAK:n
hallitus sai maanantaisessa kokouksessaan selvityksen ns. koulutusvakuutuksen kolmannen
vaiheen etenemisestä. Hallitus piti erittäin myönteisenä, että Toiviaisen työryhmä
on saamassa valmiiksi esityksensä työssä olevien ammatillisen koulutuksen tukemisesta.
SAK:n aloitteesta käynnistetty koulutusvakuutusjärjestelmän rakentaminen on näin
lopultakin loppusuoralla, kun työttömien ohella myös työssä oleville on aukeamassa
nykyistä parempi mahdollisuus omaehtoiseen aikuiskoulutukseen. SAK:n hallitus piti
tärkeänä, että järjestelmän yksityiskohdat hiotaan työryhmässä nopeasti
valmiiksi.
SAK on jo pitkään ollut huolissaan
työmarkkinoilla tapahtuneesta kehityksestä, joka on jo johtanut samanaikaiseen
työttömyyteen ja työvoimakapeikkoihin. Tämän vuosituhannen alun todella suuri kysymys
onkin työmarkkinoilla tarvittavan ammatillisen osaamisen turvaaminen. Keskeinen ongelma
on, kuinka pystytään täydentämään niiden ihmisten osaamista, jotka ovat syystä tai
toisesta jääneet vaille tarvitsemiaan ammatillisia valmiuksia.
Koulutusvakuutusjärjestelmä on yksi lääke tähän ongelmaan, mutta sen ohella
tarvitaan myös yritysten mittavia henkilöstökoulutussatsauksia.
Pauli Vento SAK:n verkkotiedottajaksi
SAK:n verkkotiedottajaksi nimitettiin
kokouksessa 15. 2. alkaen valtiot.yo Pauli Vento, 36.
Vento vastaa jatkossa SAK:n internet- ja intranet-sivujen toimittamisesta ja
kehittämisestä. |