Nyt alkavan valtuuston kokouksen tärkeimpiä asioita on arvioida eduskuntavaalien ja uuden hallitusratkaisun vaikutuksia palkansaajiin sekä työmarkkinoihin ja hahmottaa suunnistuskarttaa seuraavan työmarkkinaratkaisun valmistelulle.

Viime marraskuussa pidetyssä valtuuston syyskokouksessa arvioimme, että Suomen suotuisan talous- ja työllisyyskehityksen tiellä on kaksi isoa kotimaista riskiä: toinen oli se, että eduskuntavaalien jälkeen palattaisiin ristiriitoja lietsovaan yhteiskuntapolitiikkaan ja toinen omistajien ja varakkaiden kyltymätön ahneus .

Eduskuntavaalien tärkeimpiä tuloksia oli se, että yhteistyöpolitiikan ja sopimusyhteiskunnan linja voitti ja työreformitavoitteet torjuttiin. Syksyn valtuustosta lähetimme väkevän viestin keskustalle siitä, että palkansaajien sopimusturva ja oikeudenmukainen kohtelu työelämässä ei ole kaupan poliittiselle pelille. Työ- ja virkaehtosopimusten vähimmäisehtoluonnetta ja yleissitovuutta ei pidä murtaa.

Arvioni on, että Keskusta menetti huonosti harkituilla työreformilinjauksillaan palkansaajaäänestäjien luottamusta - äänestäjien, jotka haluavat turvallisuutta ja vakaita oloja myöskin työelämään.

SAK pyrki eduskuntavaalien alla vaikuttamaan kahteen asiaan. Ensinnäkin siihen, että mahdollisimman moni SAK:laisen ay-liikkeen jäsen käyttäisi äänioikeuttaan ja toisaalta siihen, että hallitusohjelma rakentuisi palkansaajien kannalta linjakkaaksi. Molemmissa tavoitteissa onnistuimme kohtuullisesti.

Muistatte varsin hyvin, että vielä viime syksynä jäsenistöstämme vain 52 prosenttia ilmoitti varmuudella käyttävänsä eduskuntavaaleissa äänioikeuttaan. Yhteinen aktivointikampanja ja hallituskaudelle asetettavista tavoitteista käyty keskustelu vaikutti siihen, että jäsenkuntamme äänestysaktiivisuus nousi noin 60 prosentin tasolle. Tämäkään luku ei ole demokratian kannalta hyvä, mutta merkittävä tekijä sille, että maassa on nyt - ainakin ohjelmiensa valossa - hallitus, joka valmistelee työmarkkinoita ja työelämää koskevat asiat kolmikantapohjalta.

Haluan kiittää kaikkia valtuuston jäseniä ja muita ay-liikkeen aktiiveja siitä työstä, joka tehtiin eduskuntavaalien alla jäsenkuntamme äänestysaktiivisuuden nostamiseksi. Ilman tätä panosta olisimme tässäkin valtuustossa joutuneet arvioimaan hallitusohjelmaa ja työelämäkysymyksiä aivan toisesta näkökulmasta.

Voimme olla kohtuullisen tyytyväisiä myös palkansaajaehdokkaiden menestymiseen näissä vaaleissa. Uudesta eduskunnasta löytyy 41 kansanedustajaa, joilla on SAK:laisen ammattiliiton jäsenkirja. SAK:n valtuuston jäsenistä tällä kertaa Arkadianmäelle nousee AKT:n Tero Rönni komealla äänimäärällä.

Uuden hallituksen ohjelmaan kirjattu talouspoliittinen peruslinja vastaa SAK:n käsityksiä: ohjelma lähtee siitä, että vahvan kasvun ja yhteistyön talouspolitiikalla työllistämisaste nousee - kuten SAK esitti 70 prosenttiin ja hyvinvointiyhteiskunnan toimivuus varmistetaan. Työelämän kehittämisen kärkiasioita hallitusohjelmassa ovat osaamisen, jaksamisen ja muutosturvallisuuden lisääminen. Finanssipoliittinen linja on tiukka, kun hallitus tähtää siihen, että vaalikauden kuluessa menot pidetään reaalisesti vuoden l999 tasolla. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistuttaa hallitusta siitä, että palvelujen ja sosiaaliturvan leikkauspolitiikan tielle ei pidä lähteä - siihen ei löydy valtiontaloudellisia saatikka oikeudenmukaisuusperusteita. Joitakin palvelujen ja sosiaalisen suojaverkon epäoikeudenmukaisuuksia on voitava paikata.

Veropolitiikassaan hallitus varautuu vaalikauden aikana noin 10 -11 miljardin markan suuruisiin tulovero- ja sosiaalivakuutusmaksuperusteiden kevennyksiin. Tämä sillä edellytyksellä, että talouskehitys on suotuisaa ja palkkaverotuksen keventäminen voidaan liittää maltillisiin työmarkkinaratkaisuihin. SAK on veropoliittisissa linjauksissaan lähtenyt siitä, että tuloverokevennysten toteuttamisen tulee perustua paranevan työllisyyden antamaan liikkumatilaan ja siihen, missä määrin verorakennetta voidaan muuttaa palkkatyöstä pääomaan sidottuun verotukseen. Veronkevennyksiä ei voida rahoittaa heikentämällä yhteiskunnallisia palveluja ja sosiaaliturvaa. Jos näin tehtäisiin, luovuttaisiin oikeudenmukaisuuteen tähtäävän hyvinvointiyhteiskunnan linjasta.

Hallituksen tulee selkeästi liittää myös veronkevennysten malli kahteen päätavoitteeseen: oikeudenmukaisuuteen ja työllisyyden tukemiseen. Tästä johtuen veronkevennykset tulee suunnata vielä selkeämmin kuin hallitusohjelmaan on kirjattu - pieni- ja keskituloisille.

Vaikka työttömyys on laskussa, on työttömyyden vähentämisen edelleenkin oltava talous- ja työmarkkinapolitiikan päätavoite. Uuden vuosituhannen alkaessa työmarkkinoilla on edessä samanaikaisesti korkea työttömyys ja toisaalta pula työvoimasta. Haastavin tehtävä niin poliittisilla päättäjillä kuin työmarkkinoillakin on huolehtia siitä, että yhteiskunnallinen syrjäytyminen ja huono-osaisuus ei pääse kasvamaan ja kasautumaan. Suurin ponnistus onkin nyt tehtävä sen eteen, että pitkäaikaistyöttömyys saadaan laskuun.

Suomen työmarkkinoilla tarvitaan myös ikääntyneiden ihmisten työpanosta ja arvostusta. Työnantajien ja monien poliitikkojen karvas ja ainoa rohto ikääntyneille ja pitkäaikaistyöttömille on työttömyyseläkeputkeen sulkeminen. Tämä johtaisi siihen, että suurin osa näistä ihmisistä ajettaisiin kunnallisen toimeentulotuen varaan ja he olisivat vailla mitään mahdollisuuksia päästä avoimilla työmarkkinoilla työn syrjään kiinni. Ikääntyneiden uloslyönti työelämästä ei lopu sulkemalla työttömyyseläkeputki, vaan aikaansaamalla työelämässä sellaisia ratkaisuja, jotka hillitsevät ihmisten työntämistä putken suulle. On selvää, että virtaa työttömyysputkeen pitää hillitä, mutta ihmisiä ei saa jättää heitteille.

Nyt tarvitaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kolmikantaisesti valmisteltava toimenpide-esitys siitä, että ikäihmisilläkin on oikeus olla työelämässä omien voimiensa mukaisesti. Tällaisessa kokonaisohjelmassa tulee ratkaista se, mitä uusia koulutuksellisia, työkyvyn ja työssäjaksamiseen liittyviä sekä ikääntyneiden irtisanomisturvan parantamiseen tähtääviä toimia pitää tehdä iäkkäämpien ihmisten työelämässä pysymiseksi. Työnantajien vastuuta tässä asiassa tulee lisätä. Työnantajille on nykyisin liian houkuttelevaa – mm. työttömyyseläkkeen kustannusvastuista johtuen – työntää ihmisiä putkeen. Ellei tähän puututa, ei työnantajille synny tarvetta kehittää koulutusta, työkykyä ja mm. osa-aikatyön ja osa-aikaeläkkeen yhdistelmää. Nyt on aika siirtyä iäkkäämpien ihmisten syyllistämisestä konkreettisiin toimiin inhimillisten ratkaisujen saamiseksi siten, että samalla saadaan keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää nostettua 59 vuodesta ylöspäin.

Arvoisat valtuutetut

Syksyllä arvioimme, että suotuisan talous- ja työllisyyskehityksen uhkana on myös omistajien ja varakkaitten ahneus. Tällainen uhka on edelleenkin olemassa. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä ja maltilla Suomi nostettiin uudelle kasvu- ja työllisyysuralle. Tiedostimme myös, että uusissa Emun-oloissa markan ulkoisen arvon muuttaminen on poistettu työkalupakista ja Emu edellyttää sitoutumista matalan inflaation politiikkaan. Jos Emu-oloissa kansallinen talous ajetaan kustannuskriisiin, sen korjaaminen on erittäin tuskallista. Kuten hallituksen muodostamisen yhteydessä työmarkkinajärjestöt totesivat Emu-maiden yhteiselle rahapolitiikalle määritelty inflaatiorajoite muodostaa lähtökohdan myös Suomen palkka- ja kustannuskehitykselle. Ahneuden tuoman uhkan ovat virittäneet ne, jotka nostavat aina optioiden jakamisen, kultaiset eläkeputket ja sijoittajien etujen vaalimisen työntekijöiden etujen ja työsuhdeturvan edelle. Ihmisillä on tunne, että yhdessä tehdyn tuloksen jakaminen ei koskekaan kaikkia sen tekijöitä. Tällainen politiikka loukkaa palkansaajien oikeudenmukaisuudentajua ja suorastaan haastaa palkansaajat tulojakotaisteluun – taisteluun, jonka päässä jonkin ajan kuluttua olisi vain korkeampi inflaatio ja korkotaso sekä kasvava työttömyys ja tuloerot.

Talouskriisistä selviytymisen vuosia voidaan luonnehtia jälleenrakennuskaudeksi. Olemmeko nyt uuden vuosituhannen kynnyksellä siirtymässä niin työnantajapuolella, politiikan kentässä ja työmarkkinoillakin vain omien asioiden ajamisen aikakauteen ja isot ongelmat ja ratkaisut jäävät tekemättä? Vai pitäisikö sittenkin myös työmarkkinapolitiikassa valita taloutemme suotuisan kehityksen ja paranevan työllisyyden varmistamisen vuodet? Tästä linjavalinnasta on kyse myös seuraavalla työmarkkinakierroksella: valittavana on laajan yhteistyön tai kunkin omien, sinänsä tärkeiden asioiden ajamisen tie liittotason ratkaisuin. Historian saatossa heikommilla ja vähävaraisilla ei ole ollut muuta voimaa kuin yhteistyön voima. Uskon, että tämä arvio pätee myös lähivuosien työmarkkinapolitiikassa.

SAK on tänään julkistanut tutkimustuloksia kansalaisten odotuksia ensi syksyn työmarkkinakierrokselta. 82 prosenttia kansalaisista pitää työllisyyttä tärkeimpänä tavoitteena tulevalla tulokierroksella. Sitten odotuslistalla seuraa sosiaali- ja työttömyysturvasta huolehtiminen. Inflaation hillitseminen, palkkaverotuksen alentaminen ja palkkojen korottaminen nähdään tärkeäksi kokonaisuudeksi. Palkankorotuspaineet ovat jonkin verran kasvaneet.

Vakaa arvioni on, että kansalaisten ja omien jäsenten suuri enemmistö odottaa SAK:laisen ay-liikkeen tekevän jatkossakin vakaata, työllisyyttä ja ostovoimaa tukevaa sopimuspolitiikkaa – politiikkaa, joka säilyttää SAK:lla myös yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet tulevinakin vuosina.

Vuosina 1995 ja 1997 solmitut kattavat työmarkkinaratkaisut olivat ennen muuta työllisyyttä ja palkansaajien kohtuullisen tasaista ostovoimakehitystä turvaavia sopimuksia. Niiden merkitys on laajasti tunnustettu. Voimassa oleva sopimus merkitsee paranevan työllisyyden ohella sitä, että palkansaajien ostovoima nousee kumpanakin sopimusvuotena yli 3 prosenttia, eli yhteensä 6,5 prosenttia. Jos työllisten määrä lasketaan, niin nousu on noin 4 prosenttia molempina sopimusvuosina. Saavutamme korkeamman ostovoiman kasvun kuin sopimusta tehtäessä arvioimme. Tämä johtuu erityisesti siitä, että inflaatio on ollut ennakoitua alhaisempi. Tupo on tuonut työtä ja ostovoimaa sekä ennustettavuutta perheille ja yrityksille suunnitella tulevaisuutta.

Arvoisat valtuutetut

Uuden työmarkkinaratkaisun neuvottelut ajoittuvat tämän vuoden syksylle. Uuden työmarkkinaratkaisun muodosta ja yksityiskohtaisista sisältötavoitteista ei ole mahdollista tässä vaiheessa lausua mitään varmaa kantaa. Näin siksi, että SAK:n sisäinen keskustelu on kesken ja hallituksen ja työnantajapuolen tarkemmat käsitykset uuden ratkaisun aikaansaamisen mahdollisuuksista ja sisällöstä ovat avoimina.

Työnantajien valmius kolmannen peräkkäisen laajan tuloratkaisun aikaansaamiseen on periaatetasolla myönteinen. Sen sijaan työnantajien haluttomuus ottaa neuvottelujen kohteeksi työelämän uudistamiseen ja neuvottelutoiminnan kehittämiseen tähtääviä asioita tuntuu olevan huolestuttavan nihkeä. Myös voimassa olevan tuloratkaisun osana sovittujen työryhmien työlle on saatava uutta puhtia ja tuloksia. Muutoin sopimuskauden aikana sovituista asioiden etenemiseltä menee uskottavuus.

Uuden hallituksen kantoja seuraavan työmarkkinaratkaisun lähtökohdista on luettavissa hallitusohjelmasta. Hallitus on, kuten pääministeri Lipponen ilmoitti, valmis osaltaan ponnistelemana työllisyyttä tukevan ja kattavan tuloratkaisun aikaansaamiseksi. Hallituksen tarkoituksena on jättää heinäkuun lopulla pidettävässä budjettiriihessä avoimeksi ja tuloratkaisun odottamaan ainakin osan palkkaverotusta koskevasta ratkaisusta. Hallitus sitoo palkkaverotuksen keventämisen siihen, syntyykö työmarkkinoilla matalaa inflaatiota tukeva ratkaisu vai ei. Jos ei synny, ei myöskään palkkaveronkevennyksiin lähdetä. Näin kulkee ajatus hallituksessa, eikä tällaiseen linjaan ole mitään huomautettavaa.

On selvää, että työnantajien ei pidä laskea sen varaan, että uuden työmarkkinaratkaisun ostovoimatavoite ratkaistaan ensisijaisesti veronkevennyksillä. Seuraavalla sopimuskierroksella palkkaratkaisun osuuden tulee olla veronkevennyksiä merkittävämpiä palkansaajien ostovoimaa kohotettaessa. On parempi, että valtio ei käytä kaikkea taloudellista liikkumatilaa veronkevennyksiin, vaan valtionkin on kerättävä puskuria pahempien päivien varalle. Yhteiskunnan palveluista, vanhusväestöstä ja sosiaaliturvasta on kannettava huolta myös 2000-luvulla.

Arvoisat valtuutetut

Miten meidän tulisi askelmerkkiemme asettaa uuteen työmarkkinaratkaisuun lähestyttäessä ? On avoimesti todettava, että pitkän yhtäjaksoisen tulosopimusten jälkeen tarpeita ja paineita alakohtaisten sopimusten aikaansaamiseksi on ilmaantunut. Keskitettyjä tuloratkaisuja on pidetty raameiltaan liian tiukkoina alakohtaisten palkkarakenne ja muiden asioiden hoitamiselle. Työnantajapuolikin on eräillä aloilla tehnyt kaikki virheet johdatellakseen työntekijäliitot alakohtaisten ratkaisujen tielle. Metsäteollisuuden työnantajapolitiikka käyköön tällaisesta esimerkkinä, muitakin on.

SAK:n sisällä on muutama ammattiliitto ilmoittanut – ainakin tässä vaiheessa – tavoittelevansa syksyllä ensisijaisesti liittokohtaisia sopimuksia. Yhtä selvästi on tiedossa, että merkittävä osa SAK:n liitoista on valmis selvittämän kattavan tuloratkaisun mahdollisuudet ja pohtimaan sille asetettavia yhteisiä tavoitteita. On selvää, että yhteistä tuloratkaisua ensi syksynäkään ei ole koottavissa niin, että osa keskeisistä sopimusaloista olisi sen ulkopuolella. Tällainen malli saattaisi toimia kerran, mutta rapauttaisi sisäisen ryhtimme ja kykymme yhteiseen politiikkaan jatkossa. SAK onkin sopimusstrategiatyössään valmistellut vaihtoehtoisia sopimusmalleja nykyistä raamittavampien tuloratkaisujen varalle.

Näistä lähtökohdista ja tilannearvioinnista käsin esittäisinkin keskustelun pohjaksi seuraavaa etenemislinjaa.

SAK:n tulisi olla osaltaan valmis selvittämään, millaisia mahdollisuuksia olisi aikaansaada sellainen työmarkkinaratkaisu, joka parhaiten tukisi vakaata talous- ja työllisyyskehitystä, kaikkien palkansaajien mahdollisimman tasaisen ostovoiman kasvua sekä uudistaisi työelämää. Sellaista virhettä meidän ei pidä tehdä, että täältä valtuustosta ilmoittaisimme jäsenistöllemme ja muille yhteiskunnallisille toimijoille kykenemättömyytemme hakemana jäsenistömme kannalta parasta mahdollista sopimusratkaisua.

Selvyys siihen, onko työmarkkinoilla mahdollista aikaansaada kattava valtiovallan ja työmarkkinaosapuolten yhteistyölle rakentuva uusi tuloratkaisu tulee tehdä jo alkusyksyllä eli syys-lokakuun aikana. Näin siksi epätietoisuus työmarkkinaratkaisun peruslinjauksista ei voi jatkua syksyllä pitkään. Myös liittojen sisäinen tavoiteasettelu ja päätöksentekojärjestykset edellyttävät riittävää valmisteluaikaa, jos päädytään liittokohtaisten neuvottelujen tielle.

Edellytyksenä järkevien neuvottelujen aikaansaamiseksi työnantajien suuntaan on se, että työnantajien toimesta toistuvat vaatimukset työtaisteluoikeuksien rajoittamiseksi ja työriitojen sovittelujärjestelmän rukkaamiseksi jätetään sivuun ja keskitytään työmarkkinoilla olennaiseen.

Esitän myös harkittavaksi, onko meille työehtojen vähimmäisturvajärjestelmän – yleissitovuuden kehittäminen, vahvistaminen ja selkeyttäminen, niin merkittävä sopimuspolitiikkamme kulmakivi, että siitä muodostuisi tärkein laadullinen ja yhdistävä tavoite koko ay-liikkeelle. Oma käsitykseni on, että yleissitovuusasiat eivät ole ratkaistavissa pelkästään työsopimuslakikomiteassa. Siksi se edellyttäisi suurempia puitteita ja työnantajilta sen harkitsemista, haluavatko he kaataa laajan tuloratkaisun tällaiseen asiaan vai ei. Asian tekee sopimuksia tekevien ja vastuuta kantavien työnantajien kannalta mielenkiintoiseksi myös se, että heidän pitkän aikavälin etu on, että sopimusjärjestelmät ovat kattavat ja neuvottelusuhteet toimivat. Sen sijaan SY:n suuri elämäntehtävä on ollut yleissitovuusjärjestelmän murtaminen ja politisoiminen.

Yleissitovuuden ohella syksyn toinen merkittävä laadullinen uudistus voisi olla työssä käyvien ammatillisen pätevyyden lisääminen työsuhteeseen liittyvänä mahdollisuutena.

Työssäkäyville ja vähemmän koulutusta saaneille on annettava uusi mahdollisuus lisätä ammattipätevyyttään. Meillä on työssäkäyvistä 45 – 54-vuotiaista noin 400 000 sellaista, joiden pohjakoulutus on kansa- ja peruskoulu.

Koska Suomen menestyminen voi perustua vain kovaan osaamiseen, on valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen valmisteltava aikuiskoulutuspaketti osaksi seuraavaa sopimusratkaisua. Se olisi tärkeä tulevaisuusinvestointi 2000-luvulle siirryttäessä.

Tällaisen paketin osia voisivat olla koulutusvakuutuksen kolmannen vaiheen toteutus, ammattitutkintojärjestelmän laajempi käyttöönotto työpaikoilla ja muu henkilöstökoulutukseen tuleva lisäpanostus.

Seuraava työmarkkinaratkaisu tehdään myös muuttuneissa poliittisissa olosuhteissa ja myös poliittisia irtiottoja kaipaavan ilmapiirin vallitessa. Vaalien seurauksesta Suomi on eduskunnan voimasuhteiltaan aikaisempaa porvarillisempi. Palkansaajien asioita ajavien puolueiden asema ei ole vankka. Varsinkin jos talouspolitiikan suurissa linjoissa epäonnistutaan, politiikkaa ja politikointia alkaa hallita omien asioiden ajaminen ja eripuraisuus. Vaatimukset aikaansaada palkansaajien etuja ja asemaa heikentäviä ns. rakenteellisia uudistuksia voimistuisivat. Tällaisen kehityksen päässä ei ole palkansaajille hyvää odotettavissa. Syksyllä tehtävällä työmarkkinaratkaisulla on sisältöänsä laajempi yhteiskunnallinen vaikutus siihen, onko talouspolitiikassa uskottavuutta ja politiikassa pitkäjänteisyyttä. Yhteinen tuloratkaisu olisi myös merkittävä yhteiskunnallinen turvasopimus palkansaajille seuraaviksi vuosiksi.

Nyt käynnistyvä keskustelu seuraavan työmarkkinaratkaisun lähtökohdista edellyttää myös meiltä laadukasta keskustelua. On luonnollista, että perussuuntautumiseen voi olla eri johtopäätöksiin päättyviä kantoja. Siksi toivon, että keskustelumme on toisiamme arvostavaa ja yhteisiin tavoitteisiin tähtäävää.

Arvoisat valtuutetut

Ay-liikkeen suuri tavoite on maailmanlaajuisen rauhan ja oikeudenmukaisuuden saavuttaminen. Kun Euroopan Unioni perustettiin, tavoitteena oli estää lopullisesti eurooppalaisten kansojen väliset sodat. Kansakunnat haluttiin sitoa toisiinsa kiinteillä taloudellisilla ja poliittisilla suhteilla, jotta sodat muodostuisivat mahdottomiksi.

EU:n perustajien ajatus on tuottanut tulosta. Euroopan kartta on lähihistoriassamme muuttunut tuntuvasti ja taloudellinen integraatio on edennyt keskisen ja itäisen Euroopan maihin. EU:n laajentuminen on vaikeuksista huolimatta Euroopan vakautta vahvistava kehitys.

Suomi tulee ensimmäistä kertaa koko EU:n puheenjohtajamaaksi tämän vuoden heinäkuun alusta lukien. Se on historiallinen ja vaativa tehtävä niin presidentti Martti Ahtisaaren työssä kuin maan hallituksellekin. Ay-liikkeen toive on, että selviydymme tästä tehtävästä hyvin ja mm. valmisteilla oleva Euroopan työllisyyssopimus edistyy puheenjohtajakaudellamme. Oli onnetonta, että työnantajilla on ollut penseä asenne aikaansaada kansallisesti vaalikauden mittainen kolmikantapohjainen kasvu- ja työllisyyssopimus. Sillä olisi ollut onnistuessaan vakautta lisäävä ja sopimusyhteiskunnan toimivuutta vahvistava merkitys. Nyt valmisteltava Euroopan työllisyyssopimus ja kansallinen kasvu- ja työllisyyssopimus olisivat tukeneet toisiaan.

EU:n kehittäminen ja kansalaisten luottamuksen vahvistaminen EU:ta kohtaan edellyttää, että työttömyys koko Euroopassa saadaan laskemaan ja kansalaisten sosiaalista turvallisuutta lisätään. Siksi ei ole yhdentekevää se, miten lähestyviin eurovaaleihin suhtaudutaan ja millaisella arvomaailmalla varustettuja edustajia myös Suomesta Europarlamenttiin valitaan. Tehkäämme myös näissä vaaleissa työtä palkansaajien hyväksi.

Balkanilla tapahtuvat kansanmurhat ja sodan käyminen Euroopan sydämessä on julma ja järkyttävä tapahtumaketju. On syytä toivoa, että kansanmurhat saadaan loppumaan ja rauhanomainen ratkaisu Kosovoon. Venäjän aktiivisuus rauhanomaisten ratkaisujen löytämiseksi ansaitsee erityishuomion. Suomella on osavastuu humanitaarisesta avusta ja myös pakolaisten sijoittamisesta Suomeen. SAK on antanut sekä tukea Kosovon pakolaisille että pitänyt tärkeänä, että Suomi täyttää velvoitteensa pakolaisten vastaanottamiseksi.

Uskon siihen, että maailmanlaajuinen solidaarisuus ja yhteistyö on välttämätön ja suuri voima kamppailtaessa oikeudenmukaisemmasta maailmasta – maailmasta, jossa lapsillakin on oikeus kasvuun ja kehittymiseen. Tärkeimpiä vaatimuksia kansainvälisellä ay-liikkeellä tänään onkin lapsityövoiman kieltävän kansainvälisen sopimuksen aikaansaaminen ja sen valvonnan tehostaminen.