Euroopan Unionin tasolla näyttää aivan varmalta, että Emu toteutuu sille laaditun aikataulun mukaisesti. Emme voi pitää päätä pensaassa siinä uskossa, ettei kantaa asiaan tarvitse ratkaista.

Kotimaisessa Emu-valmistelussa asetelma alkaa selkeytyä. Emun vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaelämään on selvittänyt Jukka Pekkarisen vetämä ns. professorityöryhmä, tuposeto erityisesti työmarkkinavaikutusten osalta, hallituksen selonteko asiasta on valmistunut ja eilen kaikki työmarkkinajärjestöt hyväksyivät yhteisen Emun työmarkkinavaikutuksia kuvaavan kannanoton.

Tällä kannanotolla on suuri periaatteellinen merkitys: se vahvistaa sen, etteivät työnantajat Emuun vedoten aio pyrkiä heikentämään palkansaajien etuja tai neuvotteluasemia. Se kertoo epäilijöille, etteivät palkansaajiin kohdistuvat uhat johdu Emusta, vaan sitä paljon laajemmista taustoista. Se vahvistaa työmarkkinajärjestöjen - myös työnantajien - yhteisen valmiuden tutkia ja kehittää puskureita, joilla taloudellisten suhdannevaihteluiden kielteisiä vaikutuksia voidaan vaimentaa ja torjua. - Työmarkkinakannaotto on tietysti vain paperi. Todelliset tapahtumat voivat kovastikin poiketa paperille kirjatuista periaatteista. Eli ei pidä paperista liikaa innostua. Mutta paperiksi tämä on hyvä. Se toteuttaa eräät keskeiset SAK:n viime edustajakokouksen asettamat Suomen Emu-jäsenyyden edellytykset.

Monet edellytykset ovat kuitenkin vielä auki. Vaikka työllisyys onkin kohentumassa, ei se vielä ole tasolla, joka voisi SAK:ta Emun edellytyksenä tyydyttää. Puskurit ovat vasta paperilla; toimintaan ne saadaan vasta kun asia on kolmikannassa valmisteltu ja puskurit toteuttavat lait on hyväksytty eduskunnassa. Vasta kun nähdään, miten nämä edellytykset toteutuvat, voi SAK kannastaan päättää. Tämä on mahdollista SAK:n valtuuston kokouksessa marraskuun lopulla, kuten olemme asiasta päättäneet.

Mikäli SAK:n asettamat edellytykset ovat tuolloin toteutuneet, tulisi valtuuston mielestäni päätyä kannattamaan Suomen jäsenyyttä Emussa sen ensimmäisessä vaiheessa.

Kuten varmasti tiedätte, Metalliliitto päätyi tietyin edellytyksin Suomen Emu-jäsenyyden kannalle. Metallin kannanotto selkeytti osaltaan Emu-keskustelua ay-liikkeessä ja osoitti vastoin gallupien väitteitä, että myös työväki voi olla kunnon keskustelun jälkeen järkiperustein Emun kannalla. Minua miellytti erityisesti se, että asia ratkesi äänestäen niin, ettei jakolinja kulkenut poliittisten ryhmien välillä.

SAK:n kantaa ei siis ole mitään syytä lukita nyt. Emu - jäsenyys ja ei-jäsenyys - on edelleen monimuotoinen ongelmavyyhti ja edelleen jatkuva prosessi. Ottakaamme lopullinen kantamme asiaan vasta kun tietoa asiasta on mahdollisimman paljon.

On kuitenkin muutama näkökulma, johíhin haluan kiinnittä huomiotanne Emu-kannan miettimistä silmälläpitäen.

Ensiksikin, on kiistatonta, että Emun edellytyksiä toteutetaan Euroopassa onnettomana ajankohtana. Syvä lama ja julkisen talouden alijäämäkriteerit ovat johtaneet siihen, että työllisyyttä ei ole voitu - tai haluttu - parantaa kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Toisaalta, perää on siinäkin väitteessä, että eri EU-maat, Suomi mukaanlukien, olisivat joka tapauksessa joutuneet soveltamaan samankaltaista talouspolitiikkaa. Uskon kuitenkin, että kyllä Emu-kriteerit ovat tässä souvissa toimineet keppinä ja lisäperusteena. Pääsyy kuitenkin on itse lama, jonka syyt ja alku juontuvat muista tekijöistä ja paljon kauempaa kuin EU-jäsenyydestä tai Emu-hankkeesta. Näistä kieltäytymällä emme olisi lamaa välttäneet.

Toiseksi pitää ymmärtää, että nykyinen olotila ei tule jatkumaan, vaikka jäisimme Emun ulkopuolelle. Kelluttamalla devalvointi ei olisi ihan yksinkertaista. Emun ulkopuolisen Suomen tulisi lisäksi ilmeisesti noudattaa Emu-alueen talouspolitiikan suuntaviivoja sitä paljon tiukemmin - paavillisemmin kuin paavi itse - pääsemättä itse edes vaikuttamaan lähtökohtiin. Se olisi näennäisdemokratiaa irvokkaimmillaan.

Kolmanneksi, ei pidä uskoa, että Emu-jäsenyys olisi kohtalonomainen ja peruuttamaton askel kohti Euroopan liittovaltiota, kuten kiihkeimmät ja yksisilmäisimmät Emu-vastustajat väittävät. Emun tarve johtuu sisämarkkinoitten kehittämisestä, pyrkimyksestä parantaa Euroopan kilpailukykyä. Mikäli jotkut EU-maat aikanaan haluavat edetä kohti liittovaltiota, Emun olemassaolo tekee sen kyllä helpommaksi. Kukin jäsenmaa on kuitenkin täysin vapaa itse päättämään, haluaako se tuollaiseen kehitykseen mukaan vai ei. Ei sinne väkisin viedä edes Seppästä.

Neljänneksi toivoisin mietittävän, miksi me kaipaisimme devalvaatiota. Siihen perustunut talouspolitiikka on selvästi hidastanut maamme kehitystä ja työllisyyttä, se on sallinut pääoman laiskotella. Ja kun markka devalvoidaan, se merkitsee aina palkansaajan ostovoiman laskua, vielä sokeasti ja myös niitä koskien, jotka eivät mitenkään ole syyllisiä devalvaatioon johtaneeseen kehitykseen. Sitäkö me kaipaamme?

Viidenneksi viittaan pääoman vapaan liikkumisen vaikutuksiin. Raha liikkuu rajoitta ja hakee itselleen parhaan pesäpaikan maapallon mitassa. Se aiheuttaa ay-liikkeelle vaikeuksia, ei yksin Suomessa tai Euroopassa, vaan koko maailmassa. Tämä pääoman vapaus on omiaan painamaan palkkatasoa alas, heikentämään työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvan tasoa tai ay-liikettä itseään, alentamaan yritysverotusta ym. Kyllä markkinavoimat, itse kapitalismi, edelleen on työntekijöiden pahin vihollinen, se vain ei enään hyökkää yksin lännestä, kuten meistä monet ovat vieläkin valmiit uskomaan, vaan vähän joka puolelta. - Tähän voidaan vastata vain ay-liikkeen kansainvälisen yhteistyön avulla. Sitä puolestaa edesauttaa - eikä vaikeuta - mm. Suomen EU-jäsenyys. Tältäkin näkökannalta: kokemiamme vaikeuksia ei ole oikein panna EU-jäsenyyden tai Emu-valmistelun syyksi. Näin luuleminen on vain pään panemista pensaaseen, vastaamista vanhoin asein uusiin haasteisiin.

Valtuustotoverit,

Seuraavan sopimuskierroksen paaluttaminen lienee tämän kokouksemme pääasia. Täällä käytävällä keskustelulla ja hyväksyttävällä kannanotolla on suuri merkitys lähi- ja myös pitemmän aikavälin tulevaisuutemme.

Minusta kaikki tiedossa olevat näkökohdat - yhtä lukuunottamatta - puhuvat tulopoliittisen kokonaisratkaisun puolesta.

Se yksi on työnantajien haluttomuus sopia asioista sopimuskauden aikana. Tästä syystä monella liitolla on perustellut tarpeet hoitaa hiertävät kivet pois kengästä liittokohtaisin neuvotteluin. Jos työnantajat tosissaan tupoa haluavat, heidän olisi korkea aika ryhtyä soveltamaan jatkuvan neuvottelun periaatetta ja puhdistaa pöytä. Liittokohtaiset ongelmat edellyttänevät myös sellaista neuvottelumallia, jossa keskusjärjestövaiheen jälkeen liitoille jätetään sekä aikaa että todellisia mahdollisuuksia asioidensa ratkomiseen.

Ainutlaatuisiin korkeuksiin joidenkin työnantajien kovakalloisuuden symbolina kohoavat jo paljon puhutut henkilöstörahastojen purkupäätökset Ensossa ja UPM Kymmenessä, joille päätöksille löytyy tukijoita myös Metsäteollisuudessa. Näyttää jopa siltä, että härkäpäisessä kyvyttömyydessään myöntää virheensä nämä "modernit" vuorineuvokset saattavat - tieten tai ymmärtämättömyyttään - vaarantaa niin tulopoliittisen kokonaisratkaisun kuin Suomen Emu-jäsenyyden mahdollisuudet.

Kokonaisratkaisun puolesta puhuu ennenkaikkea muuttuva maailma ympärillämme. Tosiasia on, pidämme siitä tai emme, että tulemme elämään - itse asiassa elämme jo - Emu-aikakautta oli Suomi Emun jäsen tai ei. Se vaatii matalaa inflaatiota, talouden vakautta ja ennustettavuutta. Sellainen saavutetaan parhaiten kokonaisratkaisun avulla.

Työllisyyden parantaminen on pahasti kesken. Se vaatii, paitsi vakaata talouskasvua, myös sellaisia erityistoimia mm. työajan suhteen, jotka parhaiten toteutetaan tupon avulla.

Matala inflaatio ei salli korkeita nimellispalkankorotuksia, emmekähän me ole sellaisten perään viime aikoina juuri itkeneetkään. Me haluamme tasaista ja varmaaa ostovoiman kasvua. Se voidaan parhaiten toteuttaa yhdistämällä palkankorotukset pieni- ja keskituloisille annettaviin verohelpotuksiin. Ja joka tapauksessa haluamme vaikuttaa maan hallituksen päätöksiin, mikäli se aikoo jatkaa tuloverojen keventämistä. Tämä edellyttää tulopoliittista sopimusta.

Tämän valtuuston keskustelujen seurauksena tulemme varmaankin asettamaan myös sellaisia laadullisia tavoitteita, että ne vaativat sekä lainsäädäntötoimia että kaikkien työmarkkinajärjestöjen yhteistä kuittausta. Tällaisia ovat työaikaa koskevat ratkaisut, vuorotteluvapaa ja osa-aikaeläkkeen parantaminen, mahdolliset koulutuksen kehittämismallit, ja ikääntyvien työntekijöiden aseman helpottaminen. Näitä ei voida toteuttaa ilman keskitettyä ratkaisua.

Viimeisenä tupon perusteluna olkoon tarve vakauttaa työmarkkinaelämä vaalikauden loppuajaksi. Se olisi osoitus kolmikantaa tukevan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kyvystä yhteistyöhön ja antaisi hallitukselle mahdollisuuden keskittyä ohjelmansa toteuttamiseen, erityisesti lupaukseensa puolittaa työttömyys vaalikauden aikana. Meille se antaisi tilaisuuden suuntautua tulevaisuuden edunvalvontaan vankalta pohjalta tarvitsematta varautua ja keskittyä itsepuolustukseen vaalien jälkeisen mahdollisesti ay-vihamielisen hallituksen kanssa.

Meillähän on tapana sanoa, että sopimuksen sisältö määrää sen muodon. Se ei taida pitää paikkaansa. Myös muoto määrää sitä mistä voidaan sopia, kuten olen edellä halunnut osoittaa.

Niinpä, hyvät toverit, sanon lopuksi hieman kärjistäen: Se joka kaataa mahdollisuuden kokonaisratkaisuun kaataa paljon muutakin ja kantaa samalla arvaamattoman suuren vastuun; ei vain edustamiensa etujen kannalta, vaan koko maamme lähitulevaisuuden keskeistä linjavalinnoista.